"Jos ei ole hellettä, ihmiset eivät tarvitse kesävaatteita", kiteyttää Oulun Stockmannin tavaratalojohtaja Pentti Korhonen. Korhosen mukaan tämän kesän alennusmyynnit ovat Stockmannin osalta menneet edelliskesän malliin.
Tua Rintamäki Oy:ssä ollaan samoilla linjoilla.
"Myynti on näyttänyt hyvältä, ja sunnuntaisin myydään tuplasti tavaraa verrattuna viime kesään", vahvistaa yrittäjä Tua Latvala Tua Rintamäki Oy:stä.
Alennusmyynnit päättyvät heinäkuun loppuun mennessä, jolloin viimeisten tavaroiden aleprosentit saattavat nousta jopa 70 prosenttiin.
"Siitä alle ei kyllä mennä, raja taitaa kulkea juuri niillä paikkeilla. Ja sekin on suhteellisen harvinaista vain tiettyjen artikkeleiden kohdalla", sanoo Latvala.
Sekä Latvala että Korhonen myöntävät turistien vaikutuksen alennusmyyntiin.
"Etenkin norjalaiset ja ruotsalaiset ostavat paljon ja ovat tyytyväisiä alennusmyynteihimme. He tulevat perhekunnittain ja riemuitsevat alehinnoista, jotka ovat heidän hintatasoonsa verrattuna erittäin huokeita", vahvistaa Pentti Korhonen.
Kaiken kaikkiaan kauppiaat kertovat, että myynnissä on ollut pientä nousua viime kesään verrattuna, mutta viralliset laskelmat ovat vielä tekemättä.
Myöskään mitään erikoista hittituotetta ei aletavaran joukosta löydy. Ainoa sektori, joka on esimerkiksi Stockmannilla nostanut kesällä päätään, on ruoka.
"Lämmin kesä vaikuttaa grillituotteiden myyntiin, ja tämä kesä on ollut siinä mielessä hyvä", Korhonen sanoo.
Myös kesäkenkien kauppa käy vilkkaana. Kenkämeklarissakin ollaan tyytyväisiä kesäalen vaikutukseen.
"Tällä hetkellä myymme kenkiä puoleen hintaan. Eniten käy sandaalien ja remmikenkien kauppa", ehtii myyjä Marjatta Kyllönen kertomaan vilkkaan lauantaipäivän lomassa.