Kyllä, kyllä. Viimeisimmällä lamalla oli näännyttävä vaikutus koko 1990-luvun talouteen, kulttuuriin ja politiikkaan. Ilmapiirissä tuo ankea aika on säilynyt pisimpään.
Talouskriisi polttomerkitsi henkisesti ainakin yhden ikäryhmän. Lama-ajan lapset poikkeavat asenteeltaan parempina aikoina varttuneista nuorista. He ovat perusnegatiivisia.
Siinä missä nuoremmille ja vanhemmille ovet ovat olleet apposen auki, laman lapsille ne ovat pääosin kiinni: "Kyllä jossain vaiheessa läsähtää avokämmenellä päin naamaa. Tyhjän saa pyytämättäkin."
Millaisesta arjesta elämäntapapessimismi sitten kumpusi?
Niukkuutta kotona: Isä on kotona kaksi viikkoa. Pakkolomalla, mikä ei taida olla hyvä asia. Koulussa kilpaillaan siitä, kenen isä on pisimpään lomautettuna. Se, jonka isukilla ei ole enää töitä, ei osallistu kilpahuudantaan.
"Tässä kuussa on käytettävissä 2 000 markkaa." Lapsi kuulee vanhempien keskustelun ja ymmärtää (väärin), että perheen tulot ovat yhteensä 2 000 markkaa kuussa. Lapsi tietää asumiskustannukset, bensan hinnan ja ruuan arvon. Hän laskeskelee, että miinuksellehan tässä mennään. Ja jyrkästi! Lapselle ei tule mieleenkään ehdotella lisämenoja. Hän kauhistuu, kun äiti aikoo palkita kiitettävät koenumerot 15 markalla.
Mummolasta haetaan kellarin perunalaari täyteen. Hirvenlihaa varten hankitaan toinen pakastin, käytettynä tietenkin, ja lihamylly. Puolukassa pitää käydä. Satsista saadaan koko talveksi keitettyjä perunoita, muusia, paistettuja perunoita, uuniperunoita ja uunimuusia sekä hirvenpaistia, hirvenjauhelihaa, hirvipihvejä, hirvenlihakeittoa, hirvikastiketta, hirvisäilykettä ja hirvimakkaraa. Höysteeksi puolukkaa.
Pieniksi jääneitä vaatteita näkee usein pikkuserkkujen yllä. Kengissä pitää olla kasvunvaraa niin, että lompse kuuluu.
Niukkuutta koulussa: Vielä edellisenä vuonna kouluun saattoi jäädä varsinaisten tuntien jälkeen partio- tai liikuntakerhoon. Välipalaksi sai rusinoita. Nyt ei ole kerhoja eikä rusinoita.
Välillä puuttuu muutakin. "Jokaisen opettajan pitää vuorollaan olla pois koulusta", luokanvalvoja kertoo vakavin ilmein. Se kuulemma meinaa, että yksi opettaja juoksee kahden luokan välillä. Välitunnilla iloitaan, että nyt saadaan pelata rauhassa jätkänshakkia ja laivanupotusta.
Koulukirjat pitääkin palauttaa opettajalle lukuvuoden päätteeksi. Syksyllä pitää muistaa olla nopsa, että saa edellisvuoden kuutosluokkalaisilta jääneistä kirjoista sellaisen, jossa ei lue "STONE" paksulla tussilla kirjoitettuna. Siihen on kuitenkin pyyhitty räkää.
Kyllä, kyllä. Laman lapset tiesivät, että ankeat ajat koittavat vielä.
heidi.hietala@kaleva.fi