Kreikan tapahtumia seuratessa muistuu mieleen Suomen pudotus läntisen Euroopan syvimpään lamaan parikymmentä vuotta sitten. Lama tuntui ja näkyi kaikkialla ja jokainen pelkäsi oman työpaikkansa puolesta. Myös kaksi vuotta sitten alkanut talouskurimus on aiheuttanut samanlaista puistatusta.
Kasinotalous oli 1990-luvun taitteessa kuumimmillaan, rahamarkkinat oli vapautettu, asuntojen hinnat olivat lähteneet nousukiitoon, mutta laaja korkojen vähennysoikeus vain kiihdytti asuntokauppaa. Samaan aikaan pankit tyrkyttivät avokätisesti lainaa ja takaajaksi kelpasi jokainen, joka pystyi hoipertelemaan sisään. Kahden asunnon loukku romutti monen haaveet paremmasta elämästä.
Edellytykset suurelle romahdukselle muhivat jo pääministeri Harri Holkerin (1987--1991) hallituksen loppukaudella ja realisoituvat täydellä voimalla pääministeri Esko Ahon (1991--1995) hallituksen syliin.
Kotimarkkinat olivat ylikuumentuneet ja erityisesti metsäteollisuus oli vaikeuksissa ylituotannon ja vahvan markan takia. Suomi oli hyvin riippuvainen idänkaupasta. Kun Neuvostoliitto hajosi ja sen talous mureni, tyssäsi Suomen vienti naapuriin totaalisesti.
Talous sukelsi, uudet vaikeudet ja huonot uutiset seurasivat toisiaan. Pankkikriisi horjutti vakavasti yhteiskuntaa. Viha pankkeja kohtaan kasvoi, ihmiset menettivät kotinsa ja yrityksensä, kun pankit realisoivat omaisuutta pilkkahintaan.
Velalliselle jäi silti vielä velkaa ja takaajille maksettavaa. Moni vannoi sen jälkeen, ettei ikinä enää ota lainaa tai takaa ketään.
Nuori pääministeri Esko Aho esikuntineen rämpi eteenpäin taloudellisessa ja poliittisessa kriisissä. Hallituksella oli öisiä kriisi-istuntoja ja tiedotustilaisuudet ajoitettiin iltauutisten aikaan suoraksi lähetykseksi. Näin pääministeri pääsi puhumaan suoraan kansalle.
Niin sanottu Sorsan sopimus, jolla työvoimakustannuksia olisi alennettu, kaatui syksyllä 1991. SAK uhkasi yleislakolla, kun hallitus aikoi puuttua ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Valtiovarainministeriön virkamiehet kulkivat maailmalla lakki kourassa ja lainasivat rahaa.
Suomi kuitenkin selvisi. Kaikki pantiin sen varaan, että vienti vetää Suomen suosta. Devalvaatio marraskuussa 1991 helpotti vientiteollisuuden kilpailukykyä ja alijäämää päästiin pienentämään. Emun oloissa devalvaatio ei enää olisi mahdollinen.
Lasku oli kuitenkin tavallisille kansalaisille kova. Devalvaatiolla helpotettiin vientiä, mutta se pitkitti kotimarkkinoiden elpymistä. Verotusta kiristettiin ja etuuksia leikattiin.
Korot pysyivät korkeina, leipäjonot levisivät kansainvälisiin uutiskuviin, yritysten konkurssiaalto jatkui ja sadat tuhannet ihmiset jäivät työttömiksi. Pitkäaikaistyöttömyys, köyhyys ja syrjäytyminen vahvistivat otettaan.
Kaljakuppiloita ilmestyi joka nurkalle ja työelämään pesiytyi outoja, riistoon viittaavia piirteitä. Oulussakin naisten piti eräissä ravintoloissa työskennellä ilman paitaa. Moni asia ei ole sen jälkeen palannut ennalleen, kuten kokoaikaiset vakituiset työsuhteet.
Talousasiantuntijat arvioivat, että Kreikan vaikeudet ovat monin verroin pahemmat kuin meidän 1990-luvun karmeat lamakokemukset. Ei siis ihme, että kreikkalaiset ovat joukolla kaduilla vastustamassa leikkauksia. Niin meilläkin tehtiin.
Kreikassa joudutaan tekemään nyt kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin toimenpiteet ja säästöpäätökset luottamuksen palauttamiseksi. Kreikalla on edessään palkkojen ja eläkkeiden alentaminen, kulujen karsinta ja etuuksien leikkaus.
Myös monissa muissa EU-maissa talouden korjaustoimet ovat tarpeen. Meidänkin selviytymisemme riippuu siitä, miten hyvin muut hoitavat talouttaan. Parasta siis tehdä kaikki sen eteen, että Kreikan pelastusoperaatio onnistuu.
mirja.niemitalo@kaleva.fi