Suomalaisten hiihtokeskusten ensi askeleita ei otettu tuntureilla, vaan Kauniaisissa ja Janakkalassa. Laskettelu oli aluksi eliitin harrastus, mutta matkailun ja vapaa-ajan lisääntymisen myötä siitä tuli 70- ja 80-luvuilla jokamiehen laji.
Ensimmäisen laskettelurinteen raivasi Kanadasta Suomeen palannut Eino U. Penttilä Kauniaisten kylpylän kupeeseen vuonna 1938. Rinteeseen tuli hissi vasta vuonna 1951. Suomen ensimmäinen hiihtohissi saatiin vuotta aiemmin Lahden seudulle Janakkalaan, kun sodan jälkeen Alpeilla lasketellut Kalle Ebb pystytti Kiianlinnaan kevytrakenteisen hissin.
Kiianlinnan pioneerimaine jatkui myös myöhemmin, kun sen perillinen Kalpalinna otti Pohjolan ensimmäisenä hiihtokeskuksena lumitykit käyttöön vuonna 1964.
Lapin tunturikohteiden kasvaminen hiihtokeskuksiksi on paljolti Matkailuyhdistyksen ansiota. Yhdistys rakensi Pallastunturille vuonna 1948 uuden matkailuhotellin sodassa tuhoutuneen Suomen ensimmäisen tunturihotellin tilalle. Seuraavana vuonna avattiin Kaunispään matkailumaja Saariselällä.
Yhdistys aloitti ryhmämatkat Lappiin 1950-luvulla. Matkat taittuivat usein postibussilla. Toinen tunturikohteiden pioneeri oli Suomen Latu, joka piti tunturihiihtokursseja ensin Ylläksellä ja myöhemmin Levillä ja Ounastunturilla. Tuolloin hiihtomatkalaiset majoittuivat lappilaisiin maalaistaloihin isäntäväen siirtyessä keittokamariin asumaan.
-- Samalla tavoin alkoi matkailumajoitus saaristossa ennen kuin ihmiset alkoivat rakentaa omia mökkejään, kertoo Suomen hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Guy Catani.
Lapin ensimmäisiä kaupallisia majoituspalveluita oli Gunnar Stenforsin Stenan majat Ylläksellä.
Utopiat särkyivät
Laskettelu on aluksi eliitin ja hyvin paljon juuri suomenruotsalaisten harrastus. Tilanne muuttui 1960-luvulla, kun hiihtokeskusten määrä lähti kasvuun. Vuosikymmenen alussa hiihtokeskuksia oli 12 ja vuosikymmenen lopussa jo 60. Laskettelusta tuli nuorison laji, ja rinteeseen lähdettiin nailontakissa ja sammareissa.
Hiihtomatkailun uranuurtajia olivat asuntovaunua perässään vetäneet perheet, jotka majoittuivat hiihtokeskusten parkkipaikoille koko lomaviikoksi. Tapa lähes katosi 1990-luvun lamavuosiin, mutta on jälleen palaamassa erityisesti matkailuautojen kanssa.
Hiihtokeskusten seuraaviin kasvun vuosikymmeniin liittyi monia utopioita.
-- 1980-luvulla syntyi ihmeellinen harhakuva, että matkailu on avain onneen jokaisessa kunnassa. Ne visiot, joita silloin maalattiin laskettelun kehityksestä Suomessa, olivat järkyttäviä, Catani sanoo.
Vuoteen 1990 mennessä Suomessa oli jo 150 hiihtokeskusta. Erityisesti Kainuuseen nousi useita hiihtokeskuksia investointitukien avulla. Markku Rimpiläisen ja Roger Talermon Alppihiihtäjät-kirja kertoo, että Kainuun ruuhkattomat rinteet eivät riittäneet kilpailuvalteiksi, kun väki hakeutui suuriin keskuksiin, joissa oli ihmisiä ja iltaelämää.
Paltamon Kivesvaara joutui myymään hissit pilkkahinnalla Leville, joka oli matkalla valtaisaan kasvuun.
Miljoona laskettelijaa
Kun päästään tähän päivään, on sadan hiihtokeskuksen nykyinen määrä toimiva, Catani uskoo. Olennainen eväs pärjäämiseen on hänen mielestään onnistunut suuntautuminen.
Suomalaiset hiihtokeskukset voidaan jakaa kolmeen lajiin. Suurimmat hiihtokeskukset ovat matkalla ympärivuotisiksi matkailukeskuksiksi, osa myös kansainvälisiksi. Keskimmäiseen luokkaan kuuluvat alueelliset hiihtokeskukset, jotka palvelevat viikonloppukulutusta ja lähialueiden iltalaskettelijoita. Pienimpiä hiihtokeskuksia Catani kuvaa paikalliskeskuksiksi, jotka ovat iltapistäytymistä tai päiväkäyntiä varten.
Kaiken kokoiset hiihtokeskukset ovat hänen mukaansa välttämättömiä.
-- Ilman paikalliskeskuksia hiihtoharrastus ei olisi niin laajalle levinnyttä. Suomessa on Taloustutkimuksen mukaan miljoona laskettelijaa, jotka käyvät vähintään kerran kaudessa rinteellä, Catani kertoo.
Kansainvälisiksi hiihtokeskuksiksi pyrkivien paikkojen suurin ongelma on korkeatasoisen majoitustilan puute. -- Suomalaiset hiihtokeskukset ovat syntyneet suomalaisten tarpeesta. Me olemme mökkikansaa. Kun ilta pimenee, naapurin valoja ei saa näkyä, Catani kuvailee.
Suomalaisten keskusten valtti on puolestaan monipuolisuus. Esimerkiksi Ruotsissa laskettelu ja maastohiihto on erotettu omiin paikkoihinsa. Lisäksi suomalaisiin keskuksiin on rakentunut monipuolinen muun lumitouhun, kuten kelkkailun ja lumikenkäilyn palvelutarjonta.
-- Suomalainen talvituote poikkeaa koko muusta maailmasta, Catani vakuuttaa. LÄHDE: Markku Rimpiläinen ja Roger Talermo: Alppihiihtäjät. Suomalaisen laskettelun historia. 2006.
