Kyselyn mukaan lakossa olevat lääkärit ovat tehneet työtaistelun aikana saman verran yksityistä lääkärintyötä kuin muulloinkin. 90 % työtaistelun piiriin kuuluvista lääkäreistä ilmoittaa yksityispotilaiden määrän pysyneen lakon aikana ennallaan.
Yksityistä lääkärintyötä tekevien määrä ei ole lakon takia kasvanut vaan pikemminkin supistunut hieman.
Tämä ilmenee Lääkäriliiton heinäkuussa suorittamasta kyselystä, johon vastasi 1826 lakossa olevaa lääkäriä. 61 % lakkolääkäreistä ei toimi lainkaan yksityissektorilla.
Työtaistelun piiriin kuuluvista lääkäreistä kaikkiaan 39 % on tehnyt yksityistä lääkärintyötä lakon aikana. Heistä valtaosa pitää sivutoimista yksityisvastaanottoa, 9 % harjoittaa konsultaatiotoimintaa ja 13 % tekee muuta yksityistä lääkärintyötä. Kyselyyn vastasi runsaat 70 % lakossa olevista lääkäreistä.
Yksityisvastaanoton omaavista lääkäreistä suurin osa eli 84 % ilmoitti lakkoviikoilla pitäneensä saman verran vastaanottoa kuin ennen lakkoa.
Vastausten mukaan yksityislääkäritoiminnan arvioidaan jatkossa lisääntyvän. Osa lakkolaisista suunnittelee ainakin osa-aikaisen yksityislääkäritoiminnan aloittamista.