Kaikkien suomalaisten tulisi olla samanarvoisia lain edessä. Nyt näin ei ole. Samaa sukupuolta olevien parien avioliittojen hyväksyminen olisi tärkeä askel tasa-arvon tiellä.
Runsaan 166 000 kansalaisen allekirjoittama aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista kiihdyttää tunteita eduskunnassa. Kun asia oli edellisen kerran esillä eduskunnassa kansanedustajien tekemän aloitteen pohjalta vuosi sitten, se kaatui lakivaliokunnassa.
Toivottavasti kansalaisaloite saa nyt perusteellisen käsittelyn ja tulee myöhemmin eduskunnan päätettäväksi. On korkea aika saada asia pois päiväjärjestyksestä ja hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliitot samanarvoisiksi eri sukupuolta olevien liittojen kanssa.
Lain muuttaminen aloitteen esittämässä muodossa ei ole keneltäkään pois. Se ei horjuta nykyistä perhejärjestelmää, vaikka muutoksen vastustajat tätä väittävät. Tosiasiassa avioliiton roolihan vain korostuu, kun yhä useammalla parilla on siihen mahdollisuus.
Suomessa on äänekäs pieni joukko, jonka suhtautuminen samaa sukupuolta olevien liittoihin on yhä perinteinen. Taustalla kummittelee vanha asenne, jossa samaa sukupuolta olevien yhteiseloa pidetään jollain tapaa vinoutuneena.
Viime vuosina ihmiset ovat uskaltaneet tulla ulos kaapista ja olla välittämättä ahdasmielisestä ivasta. Ulostulolla on ollut valtava merkitys sille, että samaa sukupuolta olevien yhdessäolo tunnustetaan nyt laajalti täysin hyväksyttäväksi.
Mielipidemittausten mukaan kansalaisten selvä enemmistö kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Taloustutkimuksen kyselyyn vastanneista noin tuhannesta suomalaisesta peräti 58 prosenttia asettuu lainmuutoksen kannalle. Vastustajia on vain kolmannes kansasta.
Mielenkiintoista on, että puolueista vain perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustavat tasa-arvoista avioliittoa. Muissa puolueissa suhtautuminen kuuluu niin sanottuihin omantunnon kysymyksiin, joissa annetaan vapaat kädet. Mielipidemittauksen mukaan perussuomalaisten äänestäjistä kuitenkin useampi kannattaa kuin vastustaa avioliittolain muutosta.
Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat perustelevat kielteistä kantaansa vetoamalla siihen, että lainmuutos veisi lapselta isän tai äidin. Heidän mielestään lapsella tulee olla oikeus kumpaankin vanhempaan.
Tällainen tunteisiin vetoava ajattelu on täysin vailla pohjaa. Lapsen oikeutta vanhempiinsa lainmuutos ei poista.
Perhesuhteet ovat olleet melkoisessa myllerryksessä pidemmän aikaa. Yhä useammat perheet ovat muita kuin perinteisiä ydinperheitä. Avioerot ovat yleisiä, samoin uusien perheiden perustamiset ja myös niiden hajoamiset.
Lapsen oikeus molempiin vanhempiin ei toimi tällä hetkellä. Varsin usein perheriidoissa ja avioeroissa aikuiset käyttävät lapsia häikäilemättömästi pelinappuloina taistellessaan toisiaan vastaan. Tämä tapahtuu avioliittolaista huolimatta.
Ei ole olemassa enää yhtä perhemallia. Ja vaikka pitäisimme yllä mielikuvaa jostakin ihanneperheen tyypistä, ihmiset elävät kuitenkin toisella tavalla.