Tieliikennelain kokonaisuudistuksen osana on esiin noussut jälleen kysymys siitä, mitä on tehtävä niille autoilijoille, joilla viisari värähtää puhallutuksessa, mutta alittaa rattijuopumuksen rajan 0,5 promillea.
Lausuntokierroksella olevan lakiehdotuksen mukaan poliisi voisi kieltää moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajaa jatkamasta matkaa joksikin aikaa, vaikka autoilijaa ei epäiltäisi varsinaisesta rattijuopumuksesta.
Esitys on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Käytännössä poliisi voisi käyttää harkintaa niistä henkilöistä, joilla on hieman alkoholia veressä, mutta lain sallimaa rajaa vähemmän. Esityksen taustalla väikkyy ajatus nollatoleranssista tai sitä kohti etenemisestä, jota ei kuitenkaan rohjeta ehdottaa.
Poliisi voi nykyisinkin kehottaa autoilijaa pitämään tarvittaessa hieman taukoa. Kehotusta ei kuitenkaan ole mikään pakko noudattaa.
Uusi ehdotus kirjaisi menettelyn lakiin, mutta ilman sanktiota. Tässä on tieliikennelain kokonaisuudistuksen esitykseen sisältyvän ehdotuksen keskeinen heikkous. Kukaan ei kaipaa löperöä puolitiehen jäävää lainsäädäntöä.
Uudistus lisäisi poliisin harkintavaltaa, mutta myös kiistoja. Poliisilla ei liioin ole resursseja valvoa muutama tunti autoilijoita, jotka eivät ole rattijuoppoja.
Valitettava tosiasia on, että liikenteessä riittää vuodesta toiseen rattijuoppoja ja maistissa ajelevia. Kiinni jäävien kokonaismäärät todennäköisesti kasvaisivat, jos ratsioita olisi nykyistä enemmän.
Jos lainsäätäjä on aidosti huolissaan 0,5 promillen rajan alittavista autoilijoista, on selkeintä, että rattijuopumuksen promillerajaa alennetaan. Silloin ei synny tulkinnanvaraa eikä epämääräistä välitilaa.
Pohjoismaista Ruotsilla ja Norjalla on käytössä rattijuopumuksessa 0,2 promillen raja. Eduskunnan on syytä pohtia asiaa syksyn käsittelyssä ennakkoluulottomasti.
Rattijuopumuksen alarajan alentaminen olisi selkeä ratkaisu sen sijaan, että luodaan kikkailevaa lainsäädäntöä, joka perustuu hyviin aikeisiin, toiveisiin ja kehotuksiin.
Ehdotukseen sisältyy muitakin jatkokeskustelua ansaitsevia kohtia. Tieliikenneuudistuksessa ollaan poistamassa, ilmeisesti normienpurun hengessä, polkupyöräkypärän ja heijastimen käyttösuositusta.
Muutostarvetta perustellaan sillä, että laki, jonka rikkomuksesta ei seuraa mitään on omiaan heikentämään yleistä lainkuuliaisuutta. Poliisin resursseja ei perustelun mukaan pidä suunnata suositusten valvontaan. Tätä logiikkaa olisi syytä noudattaa johdonmukaisesti.
Tieliikenteessä riittää huolia. Rattijuopumus, suuret ajonopeudet ja turvavyön käytön laiminlyönti ovat riskejä. Rattijuoppojen ohella huumekuskien kasvava määrä on huolestuttava kehityssuunta.
Liikenneturvallisuutta uhkaa myös tarkkaavaisuuden herpaantuminen, kun ratin takana selaillaan enenevästi nettiä ja sähköpostia.
Tieliikennelain uudistus on iso urakka, jossa 1981 säädettyä ja vuosien varrella täydennettyä lakia nykyaikaistetaan ja kootaan yhteen.
Pääkirjoitus