Noin 1 500 innokasta ihailijaa juhli Samppa Lajusen olympiamenestystä Jyväskylän kävelykadulla maanantaina. Kävelykadun kansanjuhlassa oli perisuomalainen tunnelma, harras ja vilpitön.
Jyväskyläläiset ovat aidosti ihastuneita olympiasankariinsa. Tunnelman aitous johtuu pitkälti myös Sampasta, josta heijastuu harvinaista vaatimattomuutta ja tyyneyttä.
Nuorukainen puhelee saavutuksistaan siihen tapaan kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunutkaan. Nöyryys vetoaa kansaan.
"Oikeastaan voittaminen tuntuu ihan samanlaiselta jokaisessa kilpailussa. Ei kilpailun tasolla ole niin suurta merkitystä", kiteytti Samppa filosofiansa.
Samppa Lajunen hiihti jo vuoden vanhana – isänsä repussa. Viisivuotiaana Samppa hiihteli omilla suksilla jo 500 kilometriä. Hyppyrimäkeen poika pyyhälsi yhdeksänvuotiaana; ensimmäisen mäkikisansa hän kävi vuotta myöhemmin.
Harva muistaa, että Sampan taipaleella on myös yksi vakava loukkaantuminen. Vuonna 1996 hän kaatui Laajavuoren mäessä niin pahasti, että leuka murtui. Tapahtuma ei jättänyt jälkiä nuorukaisen sieluun, hyppypelko ei ilmestynyt puseroon.
"Jokunen viikko siinä piti olla hiukan hiljaisemmin. Sitten pantiin leukasuoja, ja heti mäkeen hyppäämään. Pää oli silloin päärynän muotoinen", Samppa muisteli.
Ilmavoimien edustaja, majuri Petri Lehtola, onnitteli Samppaa ja piti tätä lentotaidon mestarina. Kaikillehan joskus kommelluksia tulee.
"Ilman moottoria mies lentää noin komeasti. Siihen me emme pysty ilmavoimissa. Tarjoamme silti sinulle Hawk-hävittäjän kyytiä heti, kun se ohjelmaasi sopii. Mutta suksia ei tuoda Hawkiin", Lehtola ilmoitti.
"Kiitos vaan, mutta pahalta tuntuu lentää ilman suksia", heitti Samppa takaisin.
Ilma on se elementti, missä Samppa viihtyy parhaiten. Mies on tunnettu nimittäin myös ilmakitaran soitosta. Aina kun voitto tuli, ilmakitara soi loppusuoralla tai maalissa. Soittonäytöstä ei nähty Salt Lake Cityssä. Miksi ei?
"On tullut harjoiteltua niin vähän", Samppa ilmoitti vakavalla naamalla.