Telakka- ja meriteollisuus sekä aloittavat yritykset saavat lisää tukea kuluvan vuoden ensimmäisessä lisäbudjetissa. Hallitus sopi lisäyksistä tänään.
Laivanrakennuksen yhteensä noin 28 miljoonan lisäyksestä 23 milj. eli valtaosa menee innovaatiotukeen. Pienempiä määriä on luvassa muun muassa telakkateollisuuden rakennemuutoksen asiantuntija- ja neuvontapalveluihin sekä yritysten kansainvälistymiseen.
Lisäbudjetilla rahoitetaan myös uusien valtion tukemien vuokra-asuntojen saamista etenkin Helsingin seudulle.
Menojen lisäykset ja eräiden verotulojen vähentyminen kasvattavat valtion tarvetta ottaa velkaa noin 250 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna velkaa on otettava yhteensä noin 7,8 miljardia euroa.
Veroista ennakoitua vähemmän tuottaa erityisesti yritysten maksama yhteisövero.