Essee: Venäjä on kuin myrk­kys­kor­pio­ni, joka ei voi luon­teel­leen mitään

Päätoimittajan kolumni: Kou­lu­jen le­vot­to­muus kertoo siitä, että ai­kui­set eivät ole kan­ta­neet vas­tuu­taan

Koti: Ou­lu­lai­set Mat­lee­na ja Jori Haa­pa­lai­nen ra­ken­si­vat unel­mien­sa kodin lu­moa­viin mai­se­miin Jää­lin­jär­ven ran­nal­le

Laiva Toivo oli aikansa hei­jas­tus

Sataneljäkymmentä vuotta sitten Oulussa ei tarvinnut käydä keskustelua kaupungin merellisyydestä. Kaupunki suorastaan eli merestä. Jo 60 vuotta täyttänyt kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman kypsytteli kaiken kukkuraksi suurta suunnitelmaa, jonka urakkasopimus allekirjoitettiin joulukuussa 1869.

Laiva Toivo Oulun pienoismalli on keskeisellä paikalla Pohjois-Pohjanmaan museon merenkulkusalissa. Sen historiaan kuuluu sellainenkin erikoisuus, että oululaisessa omistuksessa ollessaan sillä oli kaksi kapteenia, joilla oli sama nimi. Jälkimmäinen Johan Wilhelm Snellman (vanh.) (1841–1934), oli paitsi ensimmäisen kapteenin täyskaima myös hänen serkkunsa.
Laiva Toivo Oulun pienoismalli on keskeisellä paikalla Pohjois-Pohjanmaan museon merenkulkusalissa. Sen historiaan kuuluu sellainenkin erikoisuus, että oululaisessa omistuksessa ollessaan sillä oli kaksi kapteenia, joilla oli sama nimi. Jälkimmäinen Johan Wilhelm Snellman (vanh.) (1841–1934), oli paitsi ensimmäisen kapteenin täyskaima myös hänen serkkunsa.

Sataneljäkymmentä vuotta sitten Oulussa ei tarvinnut käydä keskustelua kaupungin merellisyydestä. Kaupunki suorastaan eli merestä. Jo 60 vuotta täyttänyt kauppaneuvos Johan Wilhelm Snellman kypsytteli kaiken kukkuraksi suurta suunnitelmaa, jonka urakkasopimus allekirjoitettiin joulukuussa 1869. Sen seurauksena tehtiin suurin Oulussa rakennettu purjealus: fregatti Toivo.

Nykymittapuiden mukaan Toivo ei 57 metrin mittaisena ollut kovin suuri alus, mutta omana aikanaan sen rakentaminen oli suuri ponnistus. Sen rakentajiksi pestattiin 32 oululaista kirvesmiestä, 16 kummallekin kyljelle, kun yleensä laivaurakoihin palkattiin vain 24 kirvesmiestä.

Toisaalta kysymys ei ollut mitättömästä purtilostakaan, sillä Toivo oli sekä pitempi että syvempi kuin Tukholman Wasa-museoon merenpohjasta nostettu, neitsytmatkallaan uponnut Kustaa II Adolfin lippulaiva Wasa.

Useimmat Perämeren alueella rakennetut alukset toteutettiin piirustuksilla, jotka oli tehty joko Suomessa, Norjassa tai Tanskassa. Tässäkin Toivo muodosti poikkeuksen. Sen piirustukset olivat peräisin Yhdysvalloista. Yhä tallella olevissa papereissa ei ole päiväystä, mutta leiman mukaan ne on tilattu aikakautensa huippusuunnittelijoista tunnetusta East-Bostonista ja siellä toimineelta Wm. H. Varneylta.

Alusta ei rakennettu täysin alkuperäispiirustuksia noudattaen. Materiaalivahvuuksia kasvatettiin, jotta alus täytti voimassa olleet luokitusvaatimukset.

Aikakauden oululaisille oli jotakuinkin selvää, että isä rakensi Toivon pojalleen, juuri merikapteeniksi valmistuneelle Henrik Wilhelm Snellmanille (1848-1902).

Kun alus saatiin valmiiksi vuonna 1871, se lähti neitsytpurjehdukselleen. Ensin Liverpooliin, missä sen pohjaan asennettiin kuparilevyt. Jatkossa Toivo kulki rahtien perässä pitkin maailman meriä. Se kävi muun muassa Intiassa, ja tämä matka oli niin pitkä, että Toivo tuli takaisin Ouluun lähes viisi vuotta lähtönsä jälkeen.

Pääasiassa juuri Intian-matkalta sai alkunsa legenda Laiva Toivo Oulusta.

Merimatkat vuosina 1871-79 "Toivon herran" ja "komesroodin pojan" komennossa olivat taustana, kun laivalla syyskuusta 1874 lokakuuhun 1875 palvellut aliperämies Jaakko Haataja laati omien ja muiden laivalla palvelleiden merimiesten kokemusten ja kertomusten perusteella laulun. Sen nimeksi tuli Laiva Toivo Oulu.

Laulu esitettiin ensi kertaa Oulussa 13.7.1877 parkkilaiva Onnin palattua kahden vuoden mittaiselta matkaltaan. Laulu kaikui aalloilla, kun aluksen miehistö souti oululaisen tavan mukaan Oulun rediltä Toppilan salmen kautta Pikisaareen ja kaupungin rantaan.

Seuraavana päivänä laulua hoilasi koko Oulu, kertoo Laiva Toivo Oulusta ansiokkaan kirjan kirjoittanut Yrjö Kaukiainen.

Laulun sävel, kuten Toivon piirustuksetkin, olivat kotoisin Yhdysvalloista. Sävelen voi kuulla esimerkiksi Tuulen viemää -elokuvan marssilaulussa Marching through Georgia.

Tarkan tutkimustyön tuloksena Kaukiainen päätyy siihen, että osa laulun tapahtumista vastaa aika tarkoin todellisuutta ja osa on liioittelua, mutta suurin osa silti ainakin totuuden heijastusta.

Toisaalta Kaukiainen toteaa, että purjelaivojen loistoajalla H.W. Snellman ei missään tapauksessa ollut suomalaisten merikapteenien joukossa niin poikkeuksellinen ilmestys kuin hänestä tehty laulu antaa ymmärtää.

Kahden Toivon kapteenina tehdyn merimatkan jälkeen Snellman jäi maihin ja ryhtyi rautakauppiaaksi. H.W. Snellmanin rautakauppa menestyikin hyvin. Kuollessaan 1902 hän oli Kalevan hautajaisista tekemän kirjoituksen mukaan Oulun kaupungin suurimpia liikemiehiä.

Sattumaa tai ei, mutta samana vuonna, jona Snellman kuoli, myytiin viimeinen Oulun purjelaiva, Dahlbergin veljesten omistama Karl, Englantiin.

Jutun lähteinä on käytetty Pohjois-Pohjanmaan museon entisen johtajan Aarne Kopiston muistiinpanoja, P.W. Snellmanin kirjaa Oulun laivoja ja laivureita sekä Yrjö Kaukiaisen kirjaa: Laiva Toivo Oulu.