Perhossa Keski-Pohjanmaalla, Sonkajärvellä Pohjois-Savossa ja Orivedellä Pirkanmaallla testataan, mitä tarkoittaa lakiin pari vuotta sitten kirjattu määritelmä törkeästä metsästysrikoksesta.
Perhossa ammuttiin kolme sutta, Sonkajärvellä sudenmetsästäjät jäivät ilman saalista viranomaisten saatua heidät satimeen, ja Orivedellä karhun hyökkäys viattoman jäniksenpyytäjän silmille näyttääkin osoittautuvan metsästäjien hyökkäykseksi talviunillaan köllötelleen karhun kimppuun.
Tekoja tutkitaan törkeinä metsästysrikoksina, joista tuomiot vaihtelevat neljästä kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta. Lisäksi luvataan vuosien metsästyskieltoa ja aseiden menetystä.
Kymmenen vuotta sitten susi vieraili lampolassa Merijärvellä ja sai aikaan pahaa jälkeä: useita kuolleita lampaita. Kävin omin silmin todistamassa tuhon. Se oli melkoinen.
Kylän metsämiehet virittelivät heti susijahtia, vaikka lupaa sudenkaatoon ei siihen hätään irronnut. ”Paras susi on kuollut susi”, miehet uhosivat samalla kun sadattelivat virkamiesten hitautta.
Lupa tuli myöhemmin rajatulle alueelle ja rajatuksi ajaksi. Sen ehdoilla sutta ei saatu.
Tämä ei häirinnyt metsästäjiä. Alueella elänyt, Millaksi ristitty naarassusi löytyi myöhemmin tapettuna ja painot jalkoihin kiinnitettynä merestä. Millan seuralaiselle kävi samoin.
Metsämiehet saivat rauhan sielulleen, ja uho vaikeni. Poliisi tutki tapauksia, joista kukaan ei tiennyt mitään. Laittomuudesta ei ollut muuta todistetta kuin löydetyt, raa’asti kohdellut susivainaat.
Jo tuolloin kävi selväksi, että susia verottavat muutkin kuin huonot hirvivuodet. Varsinkin muut.
Susitutkijat olivat pannoittaneet vuosien varrella ison joukon susia tarkoituksenaan seurata niiden liikkeitä. Pannoitukset ovat menneet osaltaan hukkaan, sillä useat sudet ovat kadonneet pian saatuaan pannan kaulaansa.
Susitutkija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta on todennut julkisuudessa, että luvallinen metsästys, liikennekuolemat ja luonnollinen poistuma huomioon ottaen Suomen susikannan pitäisi olla noin 700 kun sen lasketaan olevan nyt korkeintaan 135.
Tämä on viesti siitä, että susia lahdataan salaa.
Sudenpyynti vaatii paitsi hyvät nykyaikaiset pyyntivälineet moottorikelkkoineen ja viestintälaitteineen myös ammattitaitoa. Susia eivät tapa satunnaiset metsällä kävijät, vaan asiasta tehden liikkeellä olevat ja tappamisen taitavat. Näin katseet salapyynnissä kääntyvät metsästäjien suuntaan.
Suomen suurimpana ja vanhimpana metsästyksen edunvalvontaorganisaationa itseään mainostava Suomen metsästäjäliitto julistaa kunnioittavansa eläimiä ja vaalivansa suomalaista metsästyskulttuuria.
Liiton mukaan tarvitaan kovempia rangaistuksia ja pakkokeinoja riistamailla esiintyvän vakavan riistaan kohdistuvan rikollisuuden estämiseksi.
Kerrankos sitä arvot ja hienot periaatteet sotivat vallitsevaa käytäntöä vastaan. Liitto on ihan oikeilla jäljillä, mutta missä kulkee osa sen jäsenistöä?
Julistuksellisella tasolla arvonsa tuntevat metsästäjät ovat aina torjuneet salametsästyksen. Se on leimattu jonkinlaiseksi luusereiden puuhasteluksi, josta on vain haittaa oikealle metsästykselle.
Ovatko arvot ja asenteet muuttuneet, vai mikä selittää sen, että nyt salametsästyksestä kärähtäneiden joukossa on useita kokeneita metsästäjiä?
Salakaatoa on selitetty sillä, että valtion ja EU:n petopolitiikka on vääränlaista. Selitys ontuu. Jos petopolitiikka on vääränlaista, ratkaisu siihen ei ole se, että ihmiset alkavat toimia miten lystää.
Moni muukin politiikka on vääränlaista näkökulmasta riippuen eikä se oikeuta ottamaan valtaa omiin käsiinsä. Aika sekaisin asioiden hoito menisi, jos jokainen toimisi piittaamatta laeista.
Sivistyneenä itseään pitävän valtion sivistyneet kansalaiset tapaavat hakea muutosta politiikkaan politiikan keinoin.