Suomen työmarkkinoilla on nähty vuosikymmenten aikana kaikenlaisia härskejä otteita ja välistävetoja, joissa myös Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT on kunnostautunut muiden mukana. Silti nyt menossa oleva ja ensi viikolla laajeneva AKT:n lakko nousee maan työmarkkinahistoriassa täysin omaan kategoriaansa.
Työrauhavelvoitteen aikana tuskin on koskaan ennen käytetty Suomessa niin kovia otteita kuin nyt on tapahtunut ja tapahtuu pientä ihmisryhmää koskevan paikallisen kiistan takia. AKT on päättänyt panna laillisuusnäkökulmaa korostavat työnantajat polvilleen kiristämällä heitä yhä vain järeämmällä voimankäytöllä. Bussilakko on laajenemassa ensi viikolla lento- ja junaliikenteeseen sekä muihin kuljetuksiin.
Juristin koulutuksen saanut Timo Räty, Risto Kuisman ja Kauko Lehikoisen manttelinperijä työmarkkinoiden häirikkönä, ei ole räpäyttänyt ainakaan julkisesti silmäänsäkään sen takia, että työtuomioistuin on toistuvasti tuominnut AKT:n sakkoihin. Sakotuskierre jatkuu loputtomiin niin kauan kuin työtaistelutoimia kestää, sillä jokainen tukilakko on myös laiton.
Hämmästyttävintä asiassa ei ole se, että AKT käyttää kovia otteita. Se on tottunut hoitamaan omat asiansa tarvittaessa voimaa käyttäen - yleensä toki silloin, kun sillä ei ole ollut niskassaan työrauhavelvoitetta. Omituisinta asiassa on se, että muu yhteiskunta on katsellut sivusta suhteellisen rauhallisesti ja pitkämielisesti kaikkea sitä, mitä AKT tekee.
Lakkojen laittomuus ei tunnu hätkähdyttävän sanottavasti suurta yleisöä, eikä edes maan hallitus ole nähnyt aiheelliseksi lausua mitään painavaa saadakseen työtaistelun päättymään. Pikemminkin on näyttänyt siltä kuin tarkoitus olisi saanut pyhittää keinot. Ilmeisesti monet ajattelevat sisimmässään, että AKT on periaatteessa oikealla asialla taistellessaan pätkätyöläisten käyttöä vastaan.
SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen elekieli on paljastanut viime päivinä, että hänen sydämensä tuskin sykkii AKT:lle, vaikka hän on varonut lausumasta halaistua sanaa, josta voisi päätellä, että AKT:n pitäisi lopettaa lakkonsa. Ihalainen on ollut tuskainen. Hänen pitäisi päästä neuvottelemaan keskitetystä tulosopimuksesta, jonka painoarvo Suomelle on tuhatkertainen kuljettajien ongelmien rinnalla, mutta suma seisoo AKT:n takia.
Ihalainen ja muut SAK:laiset liittopuheenjohtajat ovat rooliensa vankeja. Heidän on pidettävä suunsa supussa solidaarisuuden takia.
Pääministeri Matti Vanhaselta on penätty viime päivinä kantaa AKT:n lakkoihin, mutta myös hän on ollut silmiinpistävän haluton tuomitsemaan niitä. Hän on niin ikään väistellyt kysymystä siitä, mitä hallitus aikoo tehdä työnantajien esitykselle työtaisteluoikeuksien kiristämisestä. Ei mitään, sen näkee hänen väistelystään.
Keskustalainen Vanhanen tuntee Suomen politiikan realiteetit. Viisas poliittinen johtaja ei lähde kerjäämään verta nenästään SAK:lta ehdoin tahdoin. Pääministerin eräistä sanakäänteistä voi kuitenkin päätellä, mitä hän tuumii työtaisteluista.
Vanhanen tuomitsisi ne, jos voisi, mutta se aiheuttaisi vain ongelmia hallituksessa, jonka toinen vahva puolue on SDP. Sosiaalidemokraattisilta ministereiltä on turha odottaa paheksuvaa lausuntoa AKT:stä saati tukea toimille, joilla laiton lakko lopetettaisiin.
Laittomien lakkojen ympärillä vallitsee Suomessa outo ilmapiiri. Niitä katsotaan sormien läpi, eikä työtuomioistuinten antamia tuomioita pidetä yhtä pahoina kuin tavanomaisten oikeusistuinten langettamia sakkoja. Liittojohtajat kohauttavat vain olkapäitään ja maksavat sakot jäsenmaksutuloilla.
Ammattiliitot ovat Suomessa niin varakkaita, etteivät muutamat sakot heilauta niitä puoleen taikka toiseen. AKT:n lakot ja tukilakot olivat tehneet ennen perjantaita 180 000 euron loven liiton kassaan. Sillä saisi Oulusta omakotitalon, mutta summa ei ole missään suhteessa AKT:n lakkojen aiheuttamiin vahinkoihin verrattuna.
Laittomat lakot ovat Suomen pyhiä lehmiä, joita kuuluu kumarrella. Niiden järjestämistä ei sovi vaikeuttaa ainakaan lainsäädäntöä kiristämällä.
Pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa tuumi asiasta toisin 1980-luvulla ja tarttui härkää sarvista. Hänen hallituksensa nosti silloisia naurettavan pieniä korvauksia laittomista lakoista ja sitoi lakkosakot indeksiin. Sidonta takaa lakkosakkojen korvaustason tarkistuksen kolmen vuoden välein.
Sorsan päätös oli seurausta silloisesta villistä lakkotilanteesta. Työtaistelujen määrä nousi Suomessa 1970-luvulla lähes italialaisiin lukemiin. Ammattiyhdistysliike ei antanut lakkosakkojen korotusta koskaan Sorsalle anteeksi, ja hän sai maksaa siitä kalliit oppirahat.
Sorsasta ei tullut SDP:n presidenttiehdokasta. Puolueen jäsenvaalin voitti 1993 Martti Ahtisaari. Lakkosakkojen korotuspäätöstä käytettiin tietoisesti Sorsaa vastaan. Se ei ollut ratkaiseva tekijä hänen tappiossaan, mutta osoittaa kuitenkin, millainen arvo laittomalla lakkoilulla on Suomessa.
Sanoo laki mitä sanoo, pyhään lehmään ei kosketa. Ihmekö tuo, jos Vanhasenkin hallitus vain hyssyttelee, kun sen pitäisi palauttaa laillinen meno maahan.