Lain­suo­jat­to­mat juh­li­vat

Tiukan paikan edessä . Juhanan miehet jousineen ja yleisö pistävät Robin Hoodin (Renne Sänisalmi) kiperään tilanteeseen.

Kuva: Risto Rasila

Hupisaarten kesäteatteri, Oulun Työväen Näyttämö.

Robin Hood

. Sovitus ja ohjaus Helena Ryti. Koreografia Sari Lievonen. Musiikin sovitus ja harjoittaminen Olli Roman. Puvut Seija Mällinen. Lavastus Pekka Kesälahti. Näyttelijät Renne Sänisalmi, Jouni Tiensuu, Eero Ojala, Petri Tiilikainen, Riikka Kemppainen, Joni Kummala, Jarmo Saurio, Kati Latvala, Pekka Hyväri, Pekka Kesälahti, Tommi Kostekivi, Eija Huotari, Esko Forsström, Jooel Tervaskanto, Sinikka Pesonen, Riikka Pankkonen, Minna Peltola, Katja Karjalainen, Riitta Toropainen ja Petri Tiilikainen.

Kannanotto jos mikä on Oulun Työväen Näyttämöltä juhlanäytelmän valinta sen jälkeen, kun tämä Oulun teatterihistoriaan vaikuttanut ryhmä joutui kodittomaksi heti 100-vuotisjuhlansa kynnyksellä.

Tapa, millä kannanotto tehdään, vetää vertojaan jopa sille, miten vastaavat temput tehtiin neuvostovallan aikana Virossa, kun kaikki piti ilmoittaa rivien välistä. Siinä kehityttiinkin hyvin taitaviksi.

Samaa taitavuusluokkaa edustaa 100-vuotiaana kodittomaksi joutuneen OTN:n Robin Hood, pettävän hilpeästi kerrottu tarina lainsuojattomista mutta siitä huolimatta iloisista veikoista, legendaarisista selviytymisen mestareista.

Walt Disney on tehnyt monia klassisia satuja ja tarinoita kansainvälisesti tutuksi, ja Disneyn kautta levisi niin elokuvana kuin sarjakuvinakin ympäri maailmaa jo ennen nykyistä keskiaikabuumia keskiaikainen tarina englantilaisessa Sherwoodin metsässä eläneistä iloisia ja vapaista lainsuojattomista, jotka varastivat rikkailta ja antoivat köyhille.

Jos tällaisen näytelmän esittää sopivasti lauluilla ja kokkapuheilla höystettynä komediallisin keinoin, vieläpä muodissa monta vuotta ollutta buumia hyödyntäen, niin pelkkää harmitonta kesäviihdettähän se äkkipäätä vilkaistuna on. Farssiteatterina viime vuosina ansioituneen harrastajaryhmän loogista jatkumoa.

Mutta kun ei ole.

Tilanteessa, johon Oulun Työväen Näyttämö on joutunut, Robin Hoodin esittäminen voisi viitata vaikkapa yllytykseen anarkismista, sillä oman käden oikeudestahan Robin Hoodissa on kysymys, kapinasta epäoikeudenmukaista esivaltaa kohtaan. Siitä mitä silloin tehdään, kun lain henki ja kirjain eivät oikein täsmää.

Tässä tarjotaan loppuratkaisussa kaivatun kuninkaan Rikhard Leijonamielen paluuta. Se saadaan muistuttamaan deus ex machinaa, klassisten näytelmien loppuja, jossa joku lähes yliluonnollinen tulee ja muuttaa kaiken hyväksi.

Ohjaaja Helena Ryti sallii kaksoisroolissa näyttelevän Petri Tiilikaisen kiskoa tekoparran ja muuta komistusta päälleen. Kun Rikhard on reväyttänyt viitan yltään, paljastuu alta ristiritarin tuttu asu. Mutta millaisen yksityiskohdan näemmekään: Oulun läänin vaakunan linnoineen ja sieltä pakenevine kärppineen! Leijonamielemme taistelee siis Oulun läänin tunnuksissa, joten tyhmempi saattaa uskoa, että lääninhallitus on luvannut pelastaa teatterin pälkähästä lupaamalla sille kesäteatterikauden päätyttyä parempaakin kuin tilat metsässä puiden alla. Niin ryhmä laulelee useampaankin otteeseen esityksen aikana kuvailua kodistaan.

Vajaan parin tunnin esityksen valtteihin kuuluu hyvä ryhmätyö. Se näkyy ja raikuu nimenomaan komediallisella puolella, johon vahvimmat yksittäiset näyttelijäsuoritukset painottuvatkin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tyhmiksi tehdyt pahat eli meluisa Juhana Maaton (Pekka Hyväri) joukkoineen sekä Robinin puolella Sherwoodin iloiset veikot Jouni Tiensuusta Jarmo Saurioon pystyvät luomaan esitykseen sen myönteisen perusvireen.

Itse Robin (Renne Sänisalmi) ihanine Marianeineen (Katja Karjalainen) on selvästi yksipuisempi, vaikka kuuluukin hyvien joukkoon, puhumattakaan Petri Tiilikaisen lopussa ilmestyvästä kuninkaasta. Karisma ei kanna takapenkille saakka kuten ei oikeastaan edes Marianin nopea puhekaan. Vaikka Riitta Toropaisen kamarineito Bess pärjää karjumisessa jopa Juhanan roolissa huutavalle Pekka Hyvärille, heidän vähemmän herkkä puheilmaisunsa on kyllin selkeä ulkoilmateatterissa, jollaiseen saattaa ilmaantua ulkopuolelta ylimääräisiäkin ääniä ja muita häiriötekijöitä.

Mikä tällä katselukerralla erityisesti vaivasi, koskee lavastusta.

Kun ihanat keskiajan edustajamme tässä pukudraamassaan kisailevat pitkin vihreitä metsiä, niin miksi ihmeessä koko näyttämö on eristetty naurettavilla pahvikulisseilla Hupisaarten vehmaasta luonnosta? Lähes oikeasta metsästä?

Sari Lievosen ohjaamat taistelukohtauksetkin, ainakin sellaiset joissa Robin joukkoineen yllättää Nottinghamin sheriffin miehet Sherwoodin metsässä, olisivat tuntuneet ihan toisilta, jos ne eivät olisi tapahtuneet satunäytelmämäisten pahvikulissien seassa.

Kursailematon käsiohjelma tietopaketteineen on hyvä. Sen takana näyttää olevan työryhmä Päivi Kangasniemi, Pekka Kesälahti, Helena Ryti, Meeri Kajula ja Olli Koskela.