Suomen kaikkien aikojen menestynein karateka Sari Laine on taistellut kaksi neljättä sijaa EM-kilpailuissa Saksan Bremenissä. Laine oli pronssiottelun häviäjä sekä alle 53 kilon sarjassa että avoimessa luokassa. 53-kiloisissa ottelu 19-vuotiasta saksalaista Kora Knühmannia vastaan ratkesi vasta tuomariäänestyksessä 2-1 saksalaisen eduksi. Varsinainen otteluaika ja jatkoaika päättyivät 0-0. Avoimessa luokassa Laine hävisi mitaliottelun Turkin Yildiz Arasille.
Päivän muista suomalaiskaratekoista Miia Kulmala päätyi naisten katassa sijoille 5-8 ja Mika Virkkunen miesten katassa sijoille 9-16. Miesten otteluissa Jukka Koivunen kohtasi parempansa toisella kierroksella alle 65 kilon sarjassa. Miesten avoimessa luokassa Tuomas Tuhkanen tuurasi loukkaantunutta Jussi Keskistä, mutta hävisi avausottelunsa.
Laine on moninkertainen arvokisojen mitalivoittaja, jonka paras saavutus on maailmanmestaruus vuodelta 1994. Laineella on 4. danin musta vyö.
Naisten katassa eli liikesarjoissa Kulmala Kulmala päätyi sijoille 5-8. Miesten katassa Virkkunen puolestaan päätyi sijoille 9-16.