Juhlia voi aikansa. Mutta jos juhlat on pantu pystyyn lainarahalla, koittaa maksun aika yllättävän nopeasti. Näin on nyt käynyt Baltiassa, missä elintaso ja ostovoima laskee nopeammin kuin ne ovat viime vuosina nousseet.
Se mitä nyt todistamme Baltiassa muistuttaa erehdyttävästi Suomea 1990-luvun alussa. Tai Islantia viime kuukausien myrskyisinä aikoina.
Tässä jutussa puhutaan Latviasta, missä tilanne on kaikkein pahin. Jos pitäisi poimia Euroopasta maa, joka on lähimpänä konkurssia, on se juuri Latvia sen jälkeen kun Islanti on päässyt pois teho-osastolta. Paljon paremmin eivät asiat tosin ole Virossa ja Liettuassakaan.
Konkurssista puhuminen valtion yhteydessä on tietysti enemmän tai vähemmän teoriaa, mutta ilmaisulla yritetään kuvata valtion taloudellista tilannetta. Se tarkoittaa sitä, ettei valtio pääse pahimman yli ilman kansainvälisten rahoituslaitosten apua. Latvia on joutunut turvautumaan Kansainvälisen valuuttarahaston, EU:n ja lähimaiden apuun, jotta virkamiehille voitaisiin maksaa palkkaa ja yhteiskunnan pyörät pysyisivät liikkeessä.
Latvia on kouluesimerkki siitä, millä tavalla saadaan aikaiseksi kupla, joka odottaa vain puhkeamistaan. Lainarahaa holvattiin kaikkialle, mikä nosti hintoja nopeasti. Tuonti on ollut paljon suurempaa kuin vienti. Rahaa ei ole pantu syrjään pahojen päivien varalta. Pienen maan valuutta sidottiin isoon valuuttaan.
Kaikki tämä on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää. Kommunismin ankeista ajoista haluttiin hypätä nopeasti pohjoismaiseen hyvinvointiin. Länsimainen auto piti saada alle, mukava kämppä ja sinne tekniikan viimeiset ihmeet. Ulkomaille teki mieli, laukku piti saada täyteen merkkivaatteita.
Kiire oli, säästämällä kaikki olisi kestänyt liian pitkään.
Apuun riensivät ulkomaiset, eritoten ruotsalaiset pankit, jotka kuvittelivat valtaavansa pienet mutta lupaavan kasvavat markkinat. Ruotsalaispankit ovat rahoittaneet balttien kulutusjuhlia summalla, joka on noin viidennes Ruotsin bruttokansantuotteesta. Swedbanken ja kumppanit ovat nyt korviaan myöten uppeluksissa, sillä lainojen takaisinmaksusta ei ole vahvoja takeita. Siinä sivussa Ruotsin kruunukin on menettänyt arvoaan.
Latvian populistiset poliitikot syyttävät nyt Swedbankenia "vastuuttomasta antolainauksesta". Epäilemättä ruotsalaiset pankit ovat tehneet melkoisen virhearvion. Lainahanat ovat olleet aivan liian löysällä. Mutta jonkinlainen vastuu on myös lainan ottajilla, eikä Latvian valtiokaan ole pahemmin varoitellut lainanoton riskeistä. Kuviteltiin, että nousukausi jatkuu loputtomiin, inflaatio syö asuntolainat omia aikojaan eikä vaaroja ole.
Latvia halusi nopeasti osaksi länttä. Nato ja EU olivat itsestäänselvyyksiä. Euro houkutteli niin paljon, että lati sidottiin euroon.
Valuutan arvo kuvaa kuitenkin maan taloudellista suorituskykyä, eikä se ole enää pitkään aikaan vastannut latvialaista todellisuutta. Nykykurssilla ei vienti ole mahdollista eivätkä ulkomaiset turistitkaan ole innostuneita.
Vaihtoehdot ovat karut. Latin devalvoiminen veisi valuuttalainaa ottaneet kuilun partaalle ja siirtäisi eurohaaveet kauas tulevaisuuteen. Toinen vaihtoehto on jatkaa palkkojen pudottamista, verojen korottamista ja säästötalkoita joka sektorilla.
seppo.ylonen@kaleva.fi