Kirjastoissa vietetään tänään Lainan päivää. Kirjojen lainaamisen lisäksi niistä saa nyt paljon ylimääräisiä palveluja. Esimerkiksi lapsille on tarjolla elokuvia, satutunteja ja vaikkapa kasvomaalausta.
Oulun kaupunginkirjasto on sunnuntaina avoinna kello 12-16. Kirjabaarista voit lainata henkilökohtaisen kirjastonhoitajan (ei kuitenkaan kotilainaksi), joka kertoo sinulle kirjastosta kaiken, mitä olet aina halunnut tietää. Häneltä voi pyytää myös lukusuosituksia sekä opastusta kirjastopalveluiden käytössä.
Lasten ja nuorten osastolla prinsessa lukee lapsille satuja, ja ihkaelävää kirjastokoira Muusaa voi käydä silittämässä ja samalla saada vinkkejä koirakirjoista. Prinsessan lukemat prinsessasadut alkavat tasatunnein kello 13, 14 ja 15. Kirjastokoira on paikalla kello 13-15.
Monilla paikkakunnilla kirjastot tarjoavat asiakkailleen myös kakkukahveja ja palkitsevat vuoden lainaajia. Suosittuja ovat olleet myös kirja-arpajaiset ja vanhojen aikakauslehtien ja poistokirjojen myynti. Rovaniemellä järjestetään myös Ota ja jätä -kierrätystapahtuma, jossa saattaa vaihtaa omia kirjoja uusiin lukemattomiin.
Lapsiasiakkaat ovat erityishuomion kohteena lähes joka kirjastossa. Heille on näytettyu elokuvia ja luettu satuja.
Kirjastoseuran kampanjapäivää on vietetty vuodesta 1984.