Joulukuun vihreät maisemat alas laaksoon Rio de Janeiron vauraimmille asuinalueille ovat maalauksellisen kauniit. Kukkuloiden välissä kimmeltää Atlantin valtameri ja parin kilometrin päässä Corcovado-vuoren huipulla siintää maailmankuulu Jeesus-patsas kädet levällään kuin suojellakseen maailmaa kaikelta pahalta.
Suojelusta tarvitaankin, ollaan Rocinhassa, Rio de Janeiron suurimmassa ja pahamaineisimmassa slummissa, jota täällä kutsutaan faveloksi. Se tarkoittaa taloja kukkulan rinteellä. Rocinha, kuten noin 750 kaltaistaan Rion slummia, elää omaa elämäänsä järjestäytyneen yhteiskunnan sivustakatsojana.
"Lain ulkopuolella, mutta ei välttämättä lakia vastaan", kuten paikalliset sanailevat.
Rocinha on eri arvioiden mukaan yli parinsadan tuhannen ihmisen koti jyrkillä vuorenrinteillä vain muutaman kilometrin päässä Copacabanan ja Ipaneman miljoonarannoista. Nykyisen Rocinhan läpi kulkeva tietä, Estrada da Gáveaa käytettiin alun perin Rion Formula 1 -ajojen hengenvaarallisena kilparatana.
Noin parikymmentä prosenttia Brasilian kaupunkien väestöstä asuu faveloissa, joiden olemassaolo yksin Riossa kiellettiin virallisesti vuoteen 1994 saakka. Kartoissa niiden kohdalla näkyi vain puistoa tai joutomaata.
Vasta virallisen tunnustamisen jälkeen maassa ryhdyttiin pohtimaan faveloiden kehittämistä ja asuinolojen parantamista. Seurauksena niihin on asteittain viime vuosina saatu rakennettua muun muassa vesi- ja viemäriverkostoja sekä laillinen sähkönjakelu.
Brasilian suurimmaksi favelaksi arvioidussa Rocinhassa on lisäksi satoja kauppoja, omat pankit, pesulat, koulut ja jopa oma TV-asema.
Argentiinalaissyntyisen paikallisen oppaan Andres Lejarragan mukaan Rocinhan kasvu nykyisiin mittoihinsa alkoi 1960-luvun alussa, jolloin osia Brasiliaa vaivannut kuivuus aiheutti joukkomuuton kaupunkeihin.
Perinteet Rion faveloihin alkavat kuitenkin jo 1800-luvulta.
"Ensin tuli yksi perheenjäsenistä etsimään parempaa toimeentuloa kaupungista ja löydettyään paikkansa favelasta hänen perheensä seurasi perässä", Lejarraga kertoo.
"Brasilian lakien mukaan tyhjälle maalle saa rakentaa asunnon itselleen."
Lejarragan mukaan Rio on siitä kummallinen metropoli, että sen slummien asukkailla on kaupungin parhaat näköalat. Selitys on kuitenkin yksinkertainen.
"Rikkaat eivät halua asua rinteillä mutavyöryjen pelossa. Siksi nämä alueet ovat jääneet meille", seitsemän vuotta itse favelassa asunut Lejarraga kertoo.
Rakennussääntöjen täydellinen puuttuminen näkyy kaikkialla Rocinhassa.
Vaikka suurin osa rakennuksista on pystytetty tiilistä tai betoniharkoista, vain harvan suunnitteluun on käytetty edes tupakka-askin kantta. Yhden kotikutoisen talon viereen on pystytetty toinen ja tämän päälle on kolmas rakentanut oman kotinsa ja tämän taakse rinteeseen vielä ylemmäs neljäs omansa, kunnes lopulta tuhannet improvisoidut talot ovat muodostaneet käsittämättömän mosaiikin, talojen ja hökkelien moniulotteisen sekamelskan, jota juuri ja juuri hartianlevyiset kujat ja portaikot halkovat.
Karttoja Rochinhasta ei ole, valtaa pitävät huumekartellit ovat kieltäneet ne.
Faveloiden talot kuuluvat juridisesti niiden asujille, vaikka maa onkin yleensä joko valtion tai kirkon. Lakien mukaan kymmenen vuoden asumisen jälkeen asukkaat voisivat jopa virallisesti vaatia maan omistusoikeutta, mutta se on kuitenkin niin byrokraattista, ettei kukaan sitä käytännössä tee.
Koska Brasilian viranomaiset ovat perinteisesti pysyneet poissa faveloista, niillä on ollut suuri rooli myös brasilialasen kulttuurin säilyttäjänä.
"Muun muassa samba ja karnevaalit olivat Brasiliassa tasavallan perustamisen jälkeen 1889 puoli vuosisataa kiellettyjä maan virallisen eurooppalaistamispolitiikan johdosta. Musiikki- ja karnevaaliperinne säilyi ja kehittyi vain faveloissa, minne viranomaiset eivät uskaltaneet tulla puuttumaan menoon", Lejarraga kertoo historian kummallisuuksista.
Rocinhan historia on nuorempi kuin monien muiden Rion faveloiden.
"1960-luvun alussa tänne Rocinhaan muuttaneet rakensivat Ipaneman alueen ja rakennustöiden jälkeen asukkaat jäivät uusiin rikkaisiin kaupunginosiin palvelusväeksi."
17-vuotiaan, omia öljyväritöitään turisteille myyvän Alexin mukaan Rocinha on hyvä paikka asua.
"Täällä on hyvin turvallista kun tietää miten elää", hän kertoo.
"Ihmiset pitävät huolta toisistaan aivan eri tavalla kuin ulkopuolisessa maailmassa."
"Kääntöpuoli on tietysti se, ettei Rocinhassa voi paljoa puhua yksityiselämästä kun kaikki elävät niin lähellä toisiaan", Alex vielä muistaa kertoa.
"Jokainen tietää toistensa kaikki asiat, mutta onko se nyt niin väliä, kun ollaan kuitenkin aina jollain tapaa myös sukulaisia. Sisaruksia, serkkuja, setiä tai tätejä tai mummoja", hän summaa myyntikojullaan Estrada da Gávean ensimmäisessä jyrkässä nousussa saavuttaessa Rocinhaan.
"Tämä on paras paikka pyydystää asiakkaita", hän myöntää.
"Tuolla syvemmällä alueen sisällä on liikaa kilpailua", hän perustelee.