Vaalirahoituksen avoimuudessa ja läpinäkyvyydessä on paljastunut jälleen yllättäviä puutteita. Kampanjatuessa ei ole mitään paheksuttavaa, siksi on turhauttavaa, että lain henkeä kierretään erilaisin vippaskonstein.
Vaalirahoituksen läpinäkyvyydessä ja lainsäädännön noudattamisessa on yhä yllättäviä puutteita. Vaalirahoituslainsäädäntöä uudistettiin politiikkaa ravisuttaneiden vaalirahaskandaalien jälkeen kymmenen vuotta sitten.
Uudistuksella haluttiin lisätä rahoituksen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Tavat ovat siistiytyneet, mutta eivät riittävästi, sillä avoimuus on jäänyt puolitiehen. Läpinäkyvyyteen sopii huonosti, että niin paljon voidaan jättää hämärän peittoon.
Kansanedustajien ja varakansanedustajien vaalirahailmoituksista käy ilmi, että lain suomaa epätarkkuutta käytetään surutta hyväksi. Vaalitukea pilkotaan pieniin osiin, jotta tuen antajaa ei tarvitse kertoa. Tukikattoja kierretään kanavoimalla rahaa usean yrityksen tai yhdistyksen kautta.
Ilmoitusvelvollisuudessa on oikeastaan vain kolme muistettavaa asiaa. Vaalirahailmoituksessa on nimettävä tukija, jos lahjoitus on yli 1 500 euroa. Yhdeltä tukijalta voi vastaanottaa enintään 6 000 euroa. Lisäksi vain puolueet ja niiden jäsenyhdistykset voivat lahjoittaa yli 6 000 euroa.
Tukisummien paloittelu pieniin eriin on johtanut siihen, että merkittävä osa vaalirahoituksesta tulee piilossa pysyvistä lähteistä. Avoimuuden kannalta on huolestuttavaa, että lahjoituksista mahdollisesti syntyvät sidonnaisuudet ja kytkökset saadaan näin häivytetyiksi.
Viime eduskuntavaalien kampanjatuesta noin 40 prosenttia on sellaista, että sen antajasta ei ole tietoa. Esimerkiksi entisen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok.) yli 112 000 euron vaalibudjetti koostui pääosin tuntemattomista lähteistä eli alle 1 500 euron lahjoituksista (HS 24.7.). Menettely on laillinen, mutta voi kysyä, onko tällainen kiertely lain hengen mukaista.
Yhdistysten lahjoitukset saavat olla enintään 6 000 euroa. Oululainen Risto Kalliorinne (vas.) sai laitonta tukea, kun vasemmistoliittoa ja sen ehdokkaita tukeva yhdistys antoi 10 000 euron lahjoituksen.
Kuulostaa epäuskottavalta, että lainsäätäjiksi pyrkivät ehdokkaat ja heidän tukiryhmiensä vetäjät olisivat tietämättömiä vaalirahoituksen yksityiskodista. Vielä pahemmalta kuulostaa, jos vedotaan siihen, että laiton menettely ei ole sanktioitu.
Maan tavaksi näyttää vakiintuneen, että vaalirahoittajista kerrotaan vain se, mikä on pakko. Tuntemattomiksi jäävät lahjoittajat herättävät kysymyksiä siitä, keitä he ovat ja mitkä ovat heidän motiivinsa. Lahjoitusten takana on yleensä yksittäisiä ihmisiä, yrityksiä sekä puolueita lähellä olevia yhdistyksiä, säätiöitä ja etujärjestöjä.
Ehdoton vaatimus on, että lakia on noudatettava eikä kierrettävä. Epäselvissä tapauksissa soveltamisohjeita on selkeytettävä – esimerkiksi siinä, voiko yhden ehdokkaan tukiyhdistys tukea myös toista ehdokasta.
Äänestäjien on tärkeä tietää, mistä ehdokkaat saavat tukea ja minkälaisia kytköksiä se voi aiheuttaa. Kampanjatuki on laillista, eikä siinä ole mitään paheksuttavaa. Siksi on turhauttavaa, että lain henkeä kierretään erilaisin vippaskonstein.