Pääministerin aseman kirjaus Suomen edustajana EU-kokouksissa on laihan perustuslakisovun merkittävin asia.
Politiikka on tunnetusti mahdollisen taidetta. Sisäpolitiikassa erityisesti perustuslain muuttaminen on laajaa yksimielisyyttä vaativaa herkkää tasapainoilua. Suomessa perustuslain remontointi vaatii käytännössä kolmen suurimman puo-
lueen ja kahden eduskunnan tuen.
Vaikka Suomessa olisi nyt ollut mahdollisuus tehdä suurempikin remontti ja vahvistaa parlamentarismia (sitä vastaan kellään ei pitäisi kai olla mitään), ministeri Christoffer Taxellin johtamassa komiteassa ei kerta kaikkiaan löytynyt riittävää tukea laajemmille muutoksille. Tähän realiteettiin on tyytyminen.
On kuitenkin valitettavaa, että etenkin sosiaalidemokraatit tekivät linjauksiaan puolue- ja valtapoliittisin perustein. Puolueista SDP jos mikä on tähän asti aina ajanut parlamentarismin vahvistamista. Vasemmistopuolueen ripustautuminen presidentin nykyisten valtaoikeuksien uskollisimmaksi kannattajaksi on jo surkuhupaisaa temppuilua, jolla se yrittää ratsastaa eduskuntavaaleihin presidentti Tarja Halosen suosion lainavalossa.
Taxellin komitea ei esitä muutoksia perustuslain avainpykälään, jonka mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tässä kohdassa olisi voitu olla rohkeampia, mutta kun demarit sanoivat ei, keskustan oli helppo peesata ja vedota kolmen suuren puolueen yksimielisyyteen.
Näyttää kuitenkin siltä, että sosiaalidemokraatit saivat maksaa presidentin ulkopoliittisen johtoroolin koskemattomuudesta toisaalla. Komitea esittää järkeen käyvästi, että pääministerin asema Suomen edustajana EU:n kaikissa keskeisissä kokouksissa muurataan perustuslakiin asti. Se on looginen jatko nykyiselle perustuslaille, jossa EU-asiat on jyvitetty valtioneuvostolle.
Ovi presidentin osallistumiselle EU-kokouksiin jää komitean papereissa vain himpun verran auki. Presidentti voisi osallistua, jos esillä olisi Suomen kannalta poikkeuksellisen tärkeä asia ja jos EU:n järjestelmä sen sallisi. Silloinkin Suomen äänivaltaa käyttäisi pääministeri. Lisäksi valtioneuvosto päättäisi presidentin osallistumisesta; tähän astihan se on ollut, omituista kyllä, lähinnä presidentin ilmoitusasia.
Käytännössä presidentin EU-rooli supistuu kotimaiseen vaikuttamiseen hallituksen linjauksiin ulko-ja turvallisuuspoliittisissa unioniasioissa. Ylipäätään presidentin koko ulkopoliittinen johtorooli kapenee, koska EU-jäsenyys vaikuttaa yhä laajemmin. Tästä kertoo sekin, että EU-jäsenyys on tarkoitus kirjata perustuslain ensimmäiseen pykälään.
Komitea esittää perustuslakiin joitakin konkreettisia pikku-uudistuksia. Tärkein niistä on presidentin harkintavallan rajoittaminen. Nykyään jos presidentti on eri mieltä hallituksen kanssa, hän voi palauttaa asian uuteen valmisteluun ja sitten poiketa uudelleen valmisteltuun asiaan esitetystä ratkaisusta. Komitean esitys veisi presidentiltä tämän oikeuden, jos hallitus ja eduskunta olisivat käsillä olevasta asiasta yhtä mieltä. Muutos osuisi presidentin ydintehtävään ulkopolitiikan johtajana, mutta olisi käytännössä varmasti puolikuollut kirjain ja vahvistaisi yhteistoimintavelvoitetta ulkopolitiikassa. Esitys ministeriöiden kansliapäällikköjen nimitysvallan siirrosta valtioneuvostolle on perusteltu.
Komitea sai kolmen suuren puolueen neuvotteleman esityksen aikaan yliajalla. On kummallista, ettei SDP sitoudu vieläkään esitykseen, jota se oli itse vääntämässä. Puolue haluaa näköjään pelata asialla loppuun asti. Vai eikö ryhmäjohtaja Eero Heinäluoma halunnut antaa sitoumustaan ennen kuin presidentti Tarja Halonen on sanonut sanansa komitean työstä?