Sovinto matalapalkkatyön tukimallista syntyi vaivoin. Tulos jää kauas alkuperäisistä aikeista.
Hallitus käytti paljon aikaa miettiäkseen mallia, jolla matalapalkkaisten alojen työllisyyttä tuetaan. Pohdinnan pohjana oli malli, jonka ekonomistit Pasi Holm ja Vesa Vihriälä laativat 2002. Sen idea oli alentaa työnantajamaksuja 500-750 miljoonaa euroa.
Matalapalkkatukea annetaan noin sadan miljoonan euron edestä, ja se kohdistetaan vain yli 54-vuotiaisiin työntekijöihin. Lisäksi nuorten työllistymistä tuetaan 25 miljoonalla eurolla, mutta tämä tapahtuu perinteisin työvoimapoliittisin keinoin. Toisella 25 miljoonalla laajennettaisiin kotitalousvähennystä hoivatyön piiriin. Yksityiskohdat hiotaan budjettiriihessä elokuussa.
Näin hallitus hyppäsi yli siitä, missä aita oli matalin. Ratkaisu on kaukana siitä, mistä etenkin keskusta on aiemmin puhunut. Valmistelun eri vaiheissa arvostelua kuului niin elinkeinoelämän kuin ay-liikkeen puolelta. Tuloksena on kompromissi, josta kellään ei ole erityistä pahaa sanottavaa. Päähallituspuolueet voivat sanoa saaneensa läpi omia tavoitteitaan.
Hallituksen päätös ei tarkoita matalapalkka-alojen työllisyyden yleistä tukemista. Sen sijaan on siirrytty kohderyhmäajatteluun: tuki suunnataan vain yli 54-vuotiaille niillä aloilla, joissa palkka on 1 000-2 000 euron välillä. Kun työnantajamaksuja kevennetään, kustannukset työntekijää kohden vähenevät noin viidenneksen.
Uutta ratkaisussa on nimenomaan tuen kohdentaminen. Jos nämä sata miljoonaa euroa jaettaisiin joka paikkaan, se ei auttaisi mitään. Nyt sillä voi olla jonkinlaisia edellytyksiä toimia tietyssä kohderyhmässään.
Holm ja Vihriälä arvioivat aikanaan, että heidän mallinsa loisi 20 000-35 000 uutta työpaikkaa. Nyt pääministeri Matti Vanhanen ei esittänyt mitään lukuja, vaan tyytyi puhumaan työllisyysvaikutuksista, jotka näkyvät parin-kolmen vuoden kuluttua. Holm itse on arvioinut, että tuloksena on pari-kolme tuhatta työpaikkaa, siis kymmenesosa alkuperäisestä ajatuksesta. Se on vähän, mutta parempi kuin ei mitään.
Kun varsinainen laaja matalapalkka-aloja koskeva ongelma jätettiin ratkaisematta, jäljelle jää näin toive siitä, että ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla syntyisi myönteisiä tuloksia. Varmuutta siitäkään ei etukäteen ole. Paljon jää riippumaan työnantajien asenteista. Jos sovittu laiha malli tuottaa hyviä tuloksia, sitä on voitava laajentaa.
Ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla ratkaisulla haetaan edes jotain uutta, mutta samaa ei voi sanoa pakettiin kuuluvasta nuorten työllisyyttä koskevasta osasta. Luvassa on perinteisiä työllisyyspoliittisia keinoja, siis samaa vanhaa, mitä on ennenkin nähty liian niukoin tuloksin. Tarvittaisiin uutta, rohkeaa ajattelua, mutta juuri sitä puuttuu. Kun vanhat konstit eivät pure, pitäisi olla rohkeutta ainakin kokeilla uusia.
Kotitaloustyön verovähennysoikeuden laajennus hoivapalveluissa on sen sijaan perusteltu ja hyvä päätös. Siivous- ja remonttitöiden verovähennyksistä on saatu hyviä kokemuksia, ja käytäntö on auttanut synnyttämään näille aloille uusia yrittäjiä. Samaa voi odottaa tapahtuvan hoitoalalla, kun niiden verovähennysoikeus nousee selvästi nykyisestä. On kasvava tarve esimerkiksi sille, että lapset ostavat ikääntyville vanhemmilleen hoivapalveluita.
Hallituksen matalapalkkapäätös on kokonaisuutena esimerkki siitä, kuinka vaikeaa on tehdä laajasti vaikuttavia periaatteellisia uudistuksia. Isojen linjausten sijaan tuloksena oli päätös, joka koskee vain rajattuja kohderyhmiä.