Suomen pyrkimykset saada lievennyksiä meriliikenteen rikkipäästösopimukseen päättyivät keskiviikkona heikkoon tulokseen. Uudet, tiukat päästönormit ovat väistämättä tulossa Itämerelle 2015.
Suomi ei saanut muilta EU-mailta tukea vaatiessaan sopimuksen voimaantuloon siirtymäaikaa, vaan vain lupauksen, että Suomi saa tukea direktiivistä kärsivää teollisuutta.
Ulkomaankaupasta riippuvaiselle maalle, jossa vienti kangertaa jo nyt, tilanne on onneton.
Tilanne voi muuttua jopa vakavaksi, jos vähärikkisen polttoaineen ja laivamoottorien rikkipesurien hinnat ovat korkealla silloin kun sopimus tulee voimaan. Jos polttoainetta on tarjolla niukasti, sen hinta nousee jyrkästi. Tällainen vaihtoehto on täysin mahdollinen.
Tapahtumasarja on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu, jos edunvalvonnassa nukutaan. Suomi nieli 2008 Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n sopimuksen seurauksia ymmärtämättä – tai niistä välittämättä.
Päästöjen määrän pudottaminen on tavoitteena oikea, mutta IMO:n ratkaisu on erityisesti pitkien merireittien päässä olevalle Suomelle epäoikeudenmukainen. Samaan aikaanhan sovittiin, että Välimerellä päästörajoja tiukennetaan vuonna vasta 2020 tai 2025 ja silloinkin lievemmin vaatimuksin.
Ei ole yllätys, ettei Suomi saanut EU:ssa tukea siirtymäaikatavoitteelleen. Raadollinen tosiasia näyttää olevan, että Suomen viennin ongelmat eivät hetkauta muita EU-maita.
Se mahdollisuus, että Suomi saa oikeuden omilla rahoillaan tukea rikkidirektiivistä kärsivää teollisuutta, on laiha lohtu. Käytännössä Suomi sai siis EU:lta luvan hoitaa omilla rahoillaan ongelmaa, jonka EU:lta saamatta jäänyt poliittinen tuki aiheuttaa.