Kukkia - sidontaa. Koreografia Jenni Kivelä. Tanssijat Tommi Haapaniemi, Carl Knif, Ninu Lindfors, Jenni Kivelä. Äänisuunnittelu Johanna Storm. Valosuunnittelu Hanna Sartoneva. Lavastus Kimmo Takala. Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila. Kantaesitys Pyhäjärvellä 1.8. keskuskoulussa.
Tämä "kukkapuska" maistuu elämälle, entiselle elämälle, muistoille, kesämuistoille rikkaasti ja raikkaasti.
Että mitä kaikkea ehtikään tapahtua, kun laski 1, 2, 3, 4, 5, 6... Mikä istahti lumpeenlehdelle? Miten leikittiin tyynysotaa? Mutta teos ei pysähdy lepsuillen nostalgiaan vaan nyrjäyttää esiin tuoreen vinkkelin, joka toteuttamistavallaan nostaa esittäjät ja teoksen juuri meneillään olevaan nykyhetkeen.
Niinpä Kukkia - sidontaa käyttää 1, 2, 3... -ääneenlaskutapaa omana mittarinaan, kestonsa todistimena. Ja kun tuoreita liikeideoita sisältävän koreografian tekijä esittäytyy teoksessa myös tanssijana muljauttaen itsensä, niin kuin moni meistä pienenä "seisovaksi ristipistoksi", pitää pyytää apua. Tuleehan sitten joku joka korjaa.
Mutta se joka tässä teoksessa "korjaa", komentaa, kommentoi on koreografi tai oikeammin koreografin ääni. Tämä dramaturginen ratkaisu tyrkkää Kukkia - sidontaa -teoksen valmistamisenkin vielä samaan katsojille tarjoiltavaan pakettiin, joka osoittautuu lahjaksi.
Kukkia - sidontaa on helsinkiläisen Jenni Kivelän ensimmäinen valmistumisen jälkeinen teos. Itse hän sanoo, että onnisti! Ja niin onnistaa katsoja-kokijoitakin.
Tanssivintiltä teatterikorkean kautta nyt ammattitietään aloittavan koreografin seuraavan teoksen tapaa syyspuolella Ateneumista, esittäjänä on Gruppen Fyra. Haussa on taiteilijaresidenssipaikka Saksasta...
Tässä on teos, joka on kasvanut onnellisten tähtien alla sitoutuneesta tiimistä. Osat täydentävät toisiaan.
Katsojan kannalta tila- ja valotodellisuus sekä -illuusio on ratkaiseva. Tässä suhteessa kokeneen Kimmo Takalan toteutus suo sijaa avarasti koreografin lähtöpohdinnoille, missä ihmiset, eläimet, kasvit - ympäristömme - kutoutuvat ristiin.
Niinpä Takala vetäisee näppärästi ihmisten "kotipiilon" taka-alalle ja nostaa esiin eläin- ja kasvikunnan näyttämön, joka on kuin "yksi lumpeenlehti vain..."
Koko tanssimaton mustuus- kuin vihreävoittoinen keskusplänttikin ovat käsinmaalatut. Se on sitä puutarhan hoitoa. Myös reaaliaikaista puhunnosta hyväkseen käyttävän sidonnan aikana ehtii kuulla kyllä myös herra Carl von Linnén latinanmakuisen kaiun.
Se toinen Takalan perusratkaisu tehostaa teoksen ilmavuutta. Nimittäin takaseinästä eteenpäin on ripustettu lautapala"reliefi", jonka ylä- ja alareuna rajaavat esiintyjistä pois itse asiassa vain keskikropan: Jalat ja päät pääsevät merkinantoon, mutta mahtuu sinne lattialle pötkähtänyt Jennikin.
Kalleja, ninuja, tommeja tässä ollaan. Ollaan niin, että on ilo katsella miten Carl Knif yrittää ottaa koiranokoset tai miten Ninu Lindfors pääsee papiljottipäisenä haltijattarena lentoon tai miten koko nelikko panee menojalaksi kun Jimmy FontananAllora si soi.
Hanna Sartoneva ei operoi valoilla ihan niin hienosyisesti kuin Johanna Storm äänisuunnittelussa. Siinä musiikilla - tarkoittaen sävellyksiä - on pieni osuus. Muutoin pikemminkin voi yrittää kuulostella, mitä ei olisi mukana: Kilpa-ajot on. On varmasti. Siis selostus ajoista...