Melkein vuosi sitten Euroopan komissio julkaisi kesäpakettinsa, jossa oli Suomelle kaksi tärkeää lainsäädäntöehdotusta. Toinen keskittyi päästövähennysten kansalliseen jyvitykseen niiden sektoreiden kesken, jotka oli jätetty aiemmin pois päästökauppadirektiivistä. Tämä taakanjako koskee siis liikennettä ja maataloutta. Toinen ehdotus käsitteli maankäyttöä, sen muutoksia sekä metsätaloutta eli niin sanottua LULUCF-sektoria.
Kesäpaketti julkaistiin totutun ennakkokohun ja tiukan poliittisen vaikuttamisen saattelemana, minkä jälkeen asianosaisten katseet suuntautuivat Euroopan parlamentin suuntaan. Myös suomalaiset ovat kuluttaneet kengänpohjiaan ahkerasti käydessään Brysselissä todistelemassa, kuinka paljon Suomella on varaa lisätä metsänkäyttöään vuosittain ilman, että suomalaisten metsien kyky hillitä ilmastonmuutosta vaarantuu.
Ulkomaisten tutkijoiden varoitukset on pyritty kuittaamaan siten, että ei suomalaista maan- ja metsänkäyttöä ymmärrä kukaan muu kuin toinen suomalainen. Vaikka tiedossa olevat muutokset ilmastossa vaikuttavat jo nyt globaalisti luonnon eri ekosysteemeihin, talouteen ja ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, katse on tiukasti omissa kansallisissa navoissa.
Pidän erittäin suuressa arvossa 68 suomalaisen tutkijan maaliskuista julkilausumaa suomalaisten metsien ja luonnon monimuotoisuuden puolesta. On varmasti turhauttavaa yrittää pitää yllä asiallista vuoropuhelua ajassa, jossa raha puhuu kaikkein kovimmalla äänellä.
Kohtuullisen pysäyttävä oli myös viime viikon Ilmastopaneelin kannanotto. Suomen ilmastopaneelin tuore selvitys osoittaa, että keskeiset metsäalaan perehtyneet suomalaiset tutkijat ovat itse asiassa varsin yksimielisiä olennaisista biotalouden kestävyyteen liittyvistä väittämistä. Tutkijoiden viesti metsien käytön ilmastollisista vaikutuksista ei siis ole niin ristiriitainen kun kotimaassa annetaan ymmärtää.
Seuraavia yksimielisiä huomioita on vaikea ohittaa: ”Lähimpien vuosikymmenien aikana runkopuun nettokasvua ei pystytä merkittävästi lisäämään, ja hakkuiden ja puunkorjuun lisääminen pienentää Suomen metsien hiilinielua ja metsien hiilivarastoa vähintään vuosikymmeniksi eteenpäin.”
”Metsien eri käyttömuodoille kuten puuntuotannolle, hiilensidonnalle, suojelulle ja virkistyskäytölle asetetut tavoitteet kilpailevat keskenään, eikä tavoitteita voida todennäköisesti saavuttaa samanaikaisesti.”
”Merkittävä metsien hakkuiden lisääminen voi johtaa metsäluonnon monimuotoisuuden selvään heikkenemiseen, ellei asiaa oteta huomioon riittävästi metsänhoidon käytäntöjen ja suojeluverkoston toteutuksessa.”
Ilmastonmuutoksen torjunnassa aikaikkuna ratkaisee. Jos pyrimme pitämään lämpenemisen alle kahdessa asteessa, meillä on kiire. Hiilipäästöjä ilmakehään on vähennettävä voimakkaasti ja nopeasti, muutaman lähivuosikymmenen aikana. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että lisäämällä metsien hakkuita vaikutus on päinvastainen.
Suomalaista työläistä ajatellen on hienoa, että myös metsäteollisuudella on haluja investoida kotimaahan. Investointiaikeiden julkistaminen ei ole kuitenkaan vielä sama asia kuin suunnitelmien toteutuminen. Merkitystä on myös sillä, mihin investoidaan.
Mikäli kaikki eri suunnitelmat toteutuisivat, lisäisivät ne hakkuita ja puun käyttöä niin paljon, että ei ole mikään ihme, että tutkijat ovat älähtäneet. Hallituksen esittämät hakkuiden ja puunkäytön lisäykset sekä käytön suuntautumisen lyhytkestoisiin tuotteisiin pitääkin kyseenalaistaa.
Metsillä on myös muita käyttötapoja, jotka jäävät keskustelussa syrjään. Jätin itse LULUCF-lakiehdotukseen muutosesityksiä, joissa toin esille myös luonnon monimuotoisuuden. Metsien monimuotoisuus on elintärkeää lajien selviytymiselle. Elintärkeää se on myös matkailulle. Suomeen turisteja houkuttelee nimenomaan luontomme. Aasialaiselle turistille tuulen humina puiden latvustoissa ja paljaat varpaat syvällä sammalikossa ovat ylellisyyttä, johon ei omassa kotimaassa ole mahdollisuutta. Etelä- ja Keski-Euroopassa myös pyöräilymatkailu on miljardien liiketoimintaa.
Olen useassa eri yhteydessä jo ennen mainittua vuoden takaista kesäpakettia yrittänyt viestiä Suomen eri teollisuudenaloille hyvin suoraan, että ne tekisivät yhteistyötä keskenään kilpailun sijaan, ja erityisesti useiden eri alojen tutkijoiden kanssa. Uskon, että yhteistyön tuloksena olisi mahdollista esitellä meille mepeille kaikkia hyödyttäviä, kestäviä ratkaisuja.
Oma pelkoni on, että investointihuumassa meidän suomalaisten kokonaiskuva katoaa, ja lisääntyvän bioenergiantuotannon laaja-alaisten ympäristöllisten ja yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi jää ”kansallisen edunvalvonnan” jalkoihin. Kaikkia munia ei kannata laittaa yhteen koriin.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.