Sekä Israelin että Palestiinan poliittisessa johdossa on tapahtumassa muutoksia, jotka voivat jälleen avata mahdollisuuden rauhanneuvotteluille.
Kaikki toiveet Lähi-idän rauhanneuvotteluiden etenemisestä Israelin ja Palestiinan välillä näyttivät viime vuonna menetetyiltä. Nyt kuitenkin voi jälleen avautua uusi mahdollisuuksien ikkuna. Käykö niin, siinä jo lähipäivät ovat ratkaisevia. Ennenkin toiveet ovat usein haihtuneet savuna ilmaan.
Lähi-idän tuoreimmat käänteet ovat kansainvälisessä huomiossa jääneet ymmärrettävästi Aasian luonnonkatastrofin jalkoihin. Normaalioloissa olisi kiinnitetty paljon enemmän huomiota tapahtumiin, joista alueen kehitys jatkossa riippuu.
Sunnuntaina palestiinalaisalueilla pidetään presidentinvaalit, joissa valitaan seuraaja Jasser Arafatille. Vahvin voittajasuosikki on Mahmud Abbas. Toinen pääehdokas, Mustafa Barghouti, joutui perjantaina toviksi Israelin turvallisuusjoukkojen pidättämäksi kampanjoidessaan Itä-Jerusalemissa.
Tämä kertoo jotain niistä oloista, joissa palestiinalaiset käyvät vaaliuurnille. Palestiinaa ei virallisesti ole olemassa valtiona, ja sen pieni ja repaleinen alue on pääosin Israelin miehittämä. Mutta onnistuneet vaalit palestiinalaisalueella ovat ehdoton edellytys sille, että jonkinlaiset neuvottelut voivat jatkua.
Jasser Arafat oli hänkin Palestiinan kansan valtuuttama johtaja, mutta Israelin johtoon nähden Arafat oli ajautunut täysin nurkkaan. Jopa kirjaimellisesti, sillä viime ajat hän eli saarrettuna eristettyyn päämajaansa. Jos sunnuntain vaalit onnistuvat, ne tarjoavat Palestiinan puolelta mahdollisuuden uuteen alkuun.
Sama uusi mahdollisuus koskee Israelia. Pääministeri Ariel Sharon on ryhtynyt suuriin sisäpoliittisiin operaatioihin voidakseen turvata suunnitelmansa, vetäytymisen Gazan siirtokunnista.
Hän on onnistunut houkuttelemaan laajapohjaiseen hallitukseen mukaan toisen Israelin tärkeimmistä poliittisista voimista, Shimon Peresin johtaman työväenpuolueen. Peresille itselleen tarjottiin tässä paketissa varapääministerin titteliä. Lisäksi Sharon on saanut mukaansa uskonnollisen juutalaispuolueen.
Tämän myötä uusi hallitus saisi taakseen enemmistön maan parlamentissa, jolloin uhanneilta uusilta vaaleilta vältyttäisiin ja Sharon voisi jatkaa Gazan vetäytymissuunnitelmaansa.
Uuden hallituksen kohtalo ratkeaa alkavalla viikolla parlamentissa. On siis mahdollista, että Palestiina saa itselleen näinä päivinä uuden demokraattisesti valitun ja valtuutetun johtajan, ja Israel saa uuden laajapohjaisen hallituksen - hallituksen, jonka tehtävä on ryhtyä toteuttamaan kiistanalaisten siirtokuntien purkua.
Lähi-idässä toiveikkuus on ennenkin muuttunut epätoivoksi, ja niin voi käydä nytkin. On kuitenkin rohkaisevaa havaita, että täysin umpikujalta näyttänyt tilanne saattaa sittenkin olla mahdollista avata. Molemmilla osapuolilla näyttää olevan halua vuoropuheluun - tosin sitä ei ole terroriin valmiilla ääriryhmillä, jotka eivät ole minnekään kadonneet.
Tuoreet käänteet voivat joka tapauksessa tarjota mahdollisuuden uuteen alkuun, ja sitä toivoo tietenkin koko muu maailma. Parasta on, jos Israelin ja Palestiinan johto pääsee neuvotteluihin suoraan keskenään. Ulkopuolisten välittäjien työn tulos on lopulta jäänyt aina keskeneräiseksi, sillä ratkaisujen avaimet löytyvät vain paikan päältä. Nykyisessä tilanteessa ei tarvitse tavoitella ratkaisevia läpimurtoja, vaan pienetkin askeleet parempaan riittäisivät muuttamaan tunnelmaa.