Moni asia näyttää muuttuneen Lähi-idässä, mutta onko kuitenkaan? Palestiinalaiset järjestivät komean vallansiirron Mahmoud Abbasille, ja uudella presidentillä on vierailukutsut Washingtoniin ja pian Jerusalemiin. Israelin työväenpuolue on mukana pääministeri Ariel Sharonin uudessa hallituskokoonpanossa, ja labourin johtaja Shimon Peres on ainakin Euroopassa arvostetumpi kuin Sharon konsanaan.
Israel vetäytyy ennen pitkää Gazasta, muttei välttämättä vielä tänä vuonna eikä välttämättä ilman uusia vaaleja.
Neuvotteluiden jumiutumisen (teko)syy Jasser Arafat on poistunut näyttämöltä, ja moni kysyy: ellei Israel tee sopimuksia hänen kanssaan, niin kenen kanssa sitten?
EU:lla oma sauma
Tilanteen vakauttamisen avain on, miten saada jonkinlainen neuvotteluprosessi oikeasti käyntiin. Palikat ovat pikku liikkeessä, vaikka kumpikaan osapuoli ei ole tinkimässä peruskysymyksissä tavoitteistaan.
Onko EU:lla uudessa tilanteessa saumaa lisätä vaikutusvaltaansa Lähi-idässä, jossa sekin voi nyt toimia vapaammin?
Kyllä on. Jos Israel ryhtyy koordinoimaan Gaza-vetäytymistään yhdessä palestiinalaisten kanssa, EU:ta voidaan kaivata perinteiseen rooliinsa maksajaksi. Mutta tietenkään se ei ole mahdollista, mikäli Gazan siirtokuntalaisten muutto suuntautuu Länsirannan miehitetyille alueille.
Nopea romahdus?
Epäilyksiä herättää Sharonin itsensä luoma "Frankensteinin hirviö", Israelin vahva siirtokuntalobby. Se saattaa kyetä hajottamaan ratkaisevasti Sharonin Likud-puolueen rivit.
Toisekseen on kysytty, osoittaako Sharonin kompassi nimenomaan Länsirannalle. Ja onko hänen tavoitteenaan Palestiinan valtion pitäminen edelleen pakastettuna. Kolmanneksi, Gazan juutalaissiviilien lähdön pelkkä tekninen koordinaatio tuskin riittää palestiinalaisille.
EU:n ja kaikkien muidenkin kannalta olisi elintärkeää, että tavalliset palestiinalaiset voisivat huomata jonkin muuttuvan jokapäiväisessä elämässä, että liikkuminen ja työnsaanti helpottuvat.
Se on ratkaisevaa myös presidentti Abbasille. Jos valtaenemmistön epätoivon kierre saadaan katkaistua, se voi ajaa ääriliikkeiden pyssymiehiä eristykseen. Muussa tapauksessa Abbasin mahdollisuudet uhkaavat romahtaa nopeasti.
EU:lla on tuskin kuitenkaan mahdollisuuksia ottaa aiempaa itsenäisempi välittäjän rooli. Yksinkertaisesti siksi, että Israel ja Yhdysvallat eivät sitä halua. Sen kanava tulee olemaan ennen muuta ns. kvartetti, jonka muut jäsenet ovat Yhdysvallat, Venäjä ja YK. Yhdysvaltain asenne kvartettia kohtaan on ollut nihkeä, ja Israel suhtautuu siihen selkeän kielteisesti.
EU on lisäksi ulkopolitiikassa hajanainen. Eikä sillä ole tarjota kunnollista vaihtorahaa Sharonille. Unionilla ja Israelilla on vapaakauppasopimus ja niiden keskinäinen talous toimii.
Unionimaista aktivoitunut Britannia on järjestämässä Lähi-itä-konferenssia, mutta Israel ei aio osallistua. Ranska on Britanniaa arabimyönteisempi, ja Saksa on historiallisista syistä pidättyväinen.
EU:n uudet jäsenmaat entisestä itäblokista tuskin tuovat unionin Lähi-idän-politiikaan voimanlisää, kenties päinvastoin. Niillä on omat historialliset kokemuksensa neuvostoulkopolitiikasta sekä juutalaisvainoista.
Tukku dollareita
George W. Bushin kakkoshallinnon ei uskota nostavan konfliktia uudelleen ulkopolitiikkansa prioriteetiksi. Irak on ja pysyy ylitsekäymättömänä maalina mahdollisesti koko Bushin toisen kauden.
Presidentti on antanut ymmärtää, että hän katsoisi kyllä mielellään palestiinalaisvaltion syntyvän jatkokautensa aikana, mutta se päättyy vasta 2009.
Aktivoitumista voi tapahtua, mutta ongelmia aiheuttavat Yhdysvaltain konservatiivinen ja evankelinen oikeisto sekä ne amerikanjuutalaiset, jotka äänestävät tänään republikaaneja.
Valkoisella talolla ei näytä yksinkertaisesti olevan syytä muuttaa politiikkansa lähtökohtia. Pallo heitetäänkin Abbasin syliin, kuten myös ilmeisesti tukku dollareita.
Abbasin tulee siis panna oma talonsa kuntoon (demokratisoida) ja lopettaa vaikka lujalla kädellä terrori-iskut. Muuten hänen on turha odottaa Israelilta vastaantuloa, ja muuten on turha haaveilla omasta valtiosta.
Länsirannan siirtokunnat ovat Bushille realiteetti, joka on hyväksyttävä. Yhdysvallat ei ole aikoihin kuvannut itseään "tasapuoliseksi välittäjäksi".
EU:n mukaan Israelin toimet - muun muassa jatkuva miehitys ja kollektiiviset rangaistukset - ovat vastuullinen osa väkivallan kierrettä. Kvartetin tiekartta-rauhansuunnitelman mukaan osapuolten pitäisi lähteä myönnytysten tielle yhtä aikaa, rinnatusten.
Haastattelut: Suomen entinen Israelin-suurlähettiläs Pasi Patokallio, joka tutki Lähi-idän konfliktia vuoden myös Harwardissa. Mikko Lohikoski, joka on perehtynyt alueeseen 1970-luvulta lähtien.