Viime kesänä lähetinmerkityistä Oulankajoen taimenista osa on jäänyt ennakko-oletuksen mukaisesti talvehtimaan jokeen osan laskeuduttua kudun jälkeen takaisin kohti Venäjän puolella olevaa Pääjärveä.
Kiutakönkäällä merkittiin heinäkuussa tapahtuneen ylisiirron yhteydessä radiolähettimillä 20 joen yläjuoksulle pyrkinyttä taimenta. Hiljattain tehdyssä luotauksessa 12:n todettiin lymyilevän yläjuoksun suvantopaikoissa.
Muutama lähetintaimen on kesän aikana päätynyt myös kalastajien saaliiksi.
Heinäkuun jälkeen taimenia paikannettiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) ja Oulun yliopiston yhteishankkeessa jokialueelta viikoittain. Osa kaloista oli löytänyt kutupaikkansa biologisen aseman ja Taivalkönkään väliseltä osuudelta, mutta osa oli jatkanut vaellustaan Savilammen yläpuoliselle Oulankajoelle ja aina Savinajoelle sekä Aventojoelle saakka, tutkija Ari Huusko RKTL:stä kertoo.
Kevättulvan myötä Pääjärvelle
Taimenten vaellusalueen laajuutta kartoittavaa tutkimusta pidetään tarpeellisena taimenkantojen suojelun ja kestävän käytön perustaksi, sillä kalastus on kasvanut voimakkaasti sekä Venäjällä että Suomen puoleisilla vesialueilla.
Suomessa Pääjärven taimen nousee kudulle myös Kuusinki- ja Kitkajokeen, jossa poikastuotto on Oulankajokea korkeampi.
Oulankajoen lähetintaimenten liikkeitä tarkkaillaan ensi kesään saakka. Niiden arvellaan lähtevän paluumatkalle Pääjärveen kevään saapuessa ja tutkijoita kiinnostaa, missä aikataulussa tämä tapahtuu.
Keväällä kuoriutuvat poikaset viettävät joessa 2-5 vuotta, jonka jälkeen ne vaeltavat Pääjärvelle kasvamaan. Siellä ne saalistavat pääasiassa muikkua monikertaistaen painonsa muutamassa vuodessa. Ensimmäiselle kudulleen Oulankajokeen ne suuntaavat useimmiten kolmen tai neljän järvivuoden jälkeen.
Huuskon mukaan taimenet voivat nousta kudulle useamman kerran elämänsä aikana, Oulankajoella tavallisimmin kahden vuoden välein.
Pääjärveltä nousseita taimenia merkittiin radiolähettimillä ensimmäistä kertaa, mutta Kiutakönkään ylisiirron yhteydessä niitä on merkitty tavanomaisesti jo vuodesta 1965 lähtien.
Näiden löytöjen perusteella taimenten tiedetään nousevan Oulankajoen ylimmille latvavesille asti.
Kiutakönkään yläpuolelta on vuosien varrella saatu saaliiksi myös merkitsemättömiä taimenia, mikä todistaa Huuskon mukaan lajin kykenevän selvittämään omatoimisestikin könkään ja koko 200 metriä pitkän kosken, jolla on korkeuseroa 14 metriä.