Yhdysvalloissa Oklahomassa valtava pyörremyrsky on surmannut ainakin 91 ihmistä. Uhriluvun uskotaan vielä kasvavan, kun pelastustyöt etenevät.
Kuolleiden joukossa on ainakin 20 lasta, monet heistä alle 12-vuotiaita. Loukkaantuneita on reippaasti toistasataa.
Tornado teki tuhojaan 55 000 asukkaan Mooren lähiössä. Se tuhosi kokonaisia asuinalueita ja pinosi autoja toinen toisensa päälle. Myös kaksi koulua tuhoutui, ja kymmeniä koululaisia jäi jumiin raunioihin.
Presidentti Barack Obama julisti Oklahoman tuhoalueeksi. Kaupungin poliisijohtaja kehotti asukkaita pysyttelemään pois tuhoalueelta.
– On paljon turvallisuuskysymyksiä, kuten katkenneita sähkö- ja kaasujohtoja ja muita senkaltaisia asioita, jotka on otettava huomioon. Tällä hetkellä alueella ei voi tehdä paljon muuta, poliisipäällikkö Jerry Sillings sanoi.
Myös kansalliskaarti on kutsuttu auttamaan pelastustöissä.
Pyörremyrsky oli halkaisijaltaan arviolta yli kolme kilometriä. Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet puhalsivat lähes 90 metriä sekunnissa. Myrskyä osattiin odottaa, ja ensimmäinen varoitus annettiin 16 minuuttia ennen kuin tornado iski. Asukkaita oli jo aiemmin kehotettu hakeutumaan suojaan.
– Luulimme kuolevamme, sillä olimme paenneet kellarin oven taa -- myrsky repi oven auki ja sisään syöksyi lasia ja romua, kuvaili Ricky Stover.
Myrskyrintama uhkaa Oklahoman jälkeen useita eteläisen Yhdysvaltain osavaltioita.