Kolumni

Lä­heis­ten hoivaa kiitos, mutta va­paa­eh­toi­ses­ti

Topeliuksen sadussa perheen vanhemmat soimaavat isoisää, joka vapinaltaan läikyttää ruokaansa. Vaari laitetaan nurkkaan syömään puukaukalosta.

Topeliuksen sadussa perheen vanhemmat soimaavat isoisää, joka vapinaltaan läikyttää ruokaansa. Vaari laitetaan nurkkaan syömään puukaukalosta.

Perheen pikkupoika vuoleskelee palikkaa, ja vanhempien tiedusteltua mainitsee siitä tulevan kaukalo vanhemmille. Vanhoiksi tultuaan he pääsevät siitä syömään.

Tämä saa vanhemmat tajuamaan oman kiittämättömyytensä ja kovasydämisyytensä. Isoisä saatellaan anteeksipyynnöin ruokapöytään.

Tuo naiivihko tarina nousi mieleen, kun lueskelin keskustelupalstalta kommentteja aikuisten lasten velvollisuudesta hoitaa vanhempiaan. Asiahan on nostettu taas esille, hiljaisen uutiskesän täytteeksi.


Olisi sietämätöntä, jos lapseni määrättäisiin huolehtimaan minusta, kun ja jos vanhuus koittaa. Sen sijaan vapaaehtoinen huolehtiminen varmaankin olisi vanhusminäni mieleen.

Vanhemmuus on visainen pesti hyvin hoidettavaksi. Vaan sikäli kun muistan, eipä ole helppoa olla lapsikaan. Jos tuloksena kuitenkin on välittävä ja parhaimmillaan rakastava, kestävä suhde, molemmat osapuolet saavat olla itseensä ja toisiinsa erittäin tyytyväisiä.

Vanhemmista huolehtimisesta esitetään keveitä heittoja ja perusteltuja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Enemmistö näyttää kuitenkin olevan sitä mieltä, ettei lailla määrättyä huoltovelvollisuutta tarvita.


Keskustelun pohjalla on tietysti huoli siitä, ettei yhteiskunnan kantokyky kestä huolehtimista kasvavasta vanhusjoukosta. Suomessa on jo yli miljoona yli 65-vuotiasta, joista tosin vain joka kymmenes tarvitsee ulkopuolista apua ja heistäkin vain pieni osa jatkuvasti.

Jos valtakunnan viisaat ovat oikeasti huolissaan vanhuspommista, kaikilla on aihetta huoleen. Pohjustetaanko nyt suurta muutosta, jolla siirretään yhteiskunnan vastuuta yksilöille?

Kyselyjen mukaan suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä veronmaksajia. Koemme saavamme vastinetta yhteiseen kassaan kerätyille euroille.

Jos on pakko, kiristettäköön verotusta ennen kuin laaditaan laki vanhempien huoltovelvollisuudesta. Huoltopakon toteuttaminen kun olisi käytännössä mahdotonta.

Yleinen ehdotusta vastustava argumentti on, että vanhemmat ovat voineet hoitaa vanhemmuutensa niin huonosti, ettei lapsilla ole halua huolehtia heistä.

”Hirviövanhemmatkin ovat ansainneet ihmisarvoisen kohtelun, mutta on kohtuutonta, jos siihen velvoitetaan kaltoin kohdeltu lapsi”, kirjoittaa eräs ajattelija.

On luonnollista ja välttämätöntä, että vanhempien on huolehdittava lapsistaan. Vanhemmuuteen ei kuitenkaan vaadita näyttöä ei kypsyyskoetta.

Yhteiskunta ei voi taata kaikille lapsille vanhempien tukea ja hoivaa.

Liian monet vanhemmat lyövät laimin lapsiaan, mutta vielä useampi lapsi viittaisi kintaalla vaatimukselle vanhempiensa huoltovelvollisuudesta.

Kuormitetun lastensuojelujärjestelmän rinnalle ei tarvita toimimatonta vanhempiensuojelujärjestelmää.

Mitkä olisivat tulo- ja varallisuusrajat, joiden ylittäminen toisi huoltovelvollisuuden? Ei kai voitaisi vaatia, että kitupalkkaa nauttiva huolehtisi mukavaa eläkettä nostavasta vanhemmastaan?

Miten taattaisiin taakan tasavertainen jakautuminen? Viiden sisaruksen on helpompi huolehtia vanhemmistaan kuin sisaruksettoman.

Tarvittaisiinko tasausjärjestelmä? Alkaa haiskahtaa byrokratialta.

Jos hoitoa tarvitsevilla vanhuksilla on varallisuutta, sitä voidaan käyttää heidän hyvinvointinsa turvaamiseen. Se on oikein.

On tärkeämpää taata vanhukselle mahdollisimman hyvät viimeiset vuodet kuin säästää väkisin perintöä lapsille.