Putin koville, julisti Ilta-Sanomien iso otsikko tiistaina tarkoittaen edessä olevaa Lahden huippukokousta. Helsingin Sanomat puolestaan oli sunnuntaina kysynyt monelta suomalaiselta, mitä he tahtovat sanoa Suomeen tulevalle Venäjän presidentille. Sanottavaa tuntui olevan paljon. Anna Politkovskajan murha oli yleisenä huolena, ja Venäjän suunta muutenkin.
Tällaisessa suhtautumisessa on vain se pulma, että perjantaina Lahdessa on läsnä yksi vahva ja yksi heikko osapuoli. Se vahva on Venäjä ja heikko on Euroopan unioni. Eivätkä altavastaajat yleensä pane vahvempaansa koville.
Venäjällä tapahtuu kummia ja ikäviä asioita. Toimittajia ja pankkimiehiä tapetaan, "väärän" värisiä ihmisiä hakataan. Sananvapaudesta kannetaan aiheellista huolta, korruptio rehottaa.
Mielikuva Venäjän kehityksestä muodostuu tämäntapaisten uutisten perusteella. Moni on huolissaan. Politkovskajan murha nosti Suomessa poikkeuksellisen vahvoja reaktioita. Maailmallakin epäillään: tuore Economist-lehti arvioi, että tien päässä voi olla fasismi.
Samaan aikaan tiedetään ja tunnustetaan, että Venäjän talous kasvaa hurjaa vauhtia öljyrahojen turvin.
Mutta tuijottaminen talouteen ja yhteiskunnan puutteisiin voi silti peittää alleen kaikkein oleellisimman kehityskulun - sen, että Moskova on tullut maailmanpolitiikan pelurina takaisin, ja että sillä on nyt käsissään valttikortteja ehkä enemmän kuin koskaan.
Niitä kortteja osataan myös käyttää. Parin viikon takaisella Gazpromin manööverillä työnnettiin Yhdysvaltain energiapolitiikan tulevaisuutta yhä vaikeampaan rakoon ja otettiin Saksa Venäjän tärkeäksi liittolaiseksi Keski-Euroopassa. Se oli huikean taitava geopoliittisen shakkipelin siirto, Moskovan eduksi.
Shtokmanin kaasukentän päämarkkinan piti olla Yhdysvalloissa. Nyt ei ole. Amerikkalaiset ovat jatkossa entistäkin riippuvaisempia muista energialähteistä, etenkin vaikeasta Lähi-idästä. Saksan suuntaan taas Venäjä on rakentanut jopa jonkinlaisen personaaliunionin, jossa niin entinen kuin nykyinen liittokansleri ovat kaasuputkien takuuhahmoina.
Lahdessa on määrä puhua EU:n ja Venäjän suhteista ja etenkin energiasta. Pöydässä siis istuu 25 EU-johtajaa, joiden on nykyisellään vaikea olla yhtä mieltä mistään. Seurana on presidentti Putin, jolle riittää olla yhtä mieltä itsensä kanssa ja joka on energiapolitiikassa jo operoinut suoraan EU:n tärkeimpien jäsenten kanssa.
15 vuotta sitten Venäjä oli romahtanut pohjalle. Se oli voitettu imperiumi, ja Yhdysvallat hallitsi pelikenttää yksin.
Nyt Moskova on tullut takaisin, ja päihittää parhaillaan kapitalistista maailmaa kapitalismin kovimmilla aseilla, rahalla ja energialla. Energia-alalla, kaivosteollisuudessa ja pankkitoiminnassa operoi tänään venäläisiä maailmanluokan jättiläisfirmoja, joilla on varaa mihin temppuihin tahansa.
Gazprom on luku sinänsä, mutta moniko huomasi, että kymmenen päivää sitten syntyi maailman suurin alumiiniyhtiö kahden venäläisen ja yhden sveitsiläisfirman fuusiossa? Näin maailman alumiiniteollisuudenkin langanpäät ovat nyt Moskovassa, Putinin lähipiirissä olevien oligarkkien käsissä.
Kannattaa katsoa maailmaa Moskovan näkökulmasta. Sieltä katsoen Yhdysvaltain asemia on nyt poikkeuksellisen helppo horjuttaa. Presidentti George W. Bushin hallinto on heikko ja sekava, maailman vahvimman armeijan miesvoima on loputtomasti jumissa Irakissa, valtio on korviaan myöten veloissa ja täysin riippuvainen ulkomaisesta energiasta.
Venäjän armeija tosin vahvistuu koko ajan, mutta enää ei tehdä virhettä kilpavarustelusta Yhdysvaltain kanssa. Ydinpelote riittää, ja uudelleen rakentuva imperiumi operoi nyt muilla tavoin. Diplomatia on taitavaa. Suhteita rakennetaan niin Keski-Euroopan avainvaltioihin kuin Kiinaan. Sotilasliitoilla ei ole enää virkaa mutta kaikki tahtovat energiaa, ja Moskova osaa sitä käyttää hyväksi.
Kaiken lisäksi tätä tehdään asemista, joissa valtio on velaton ja rahaa virtaa maailmalta Moskovaan niin kuin ei koskaan ennen historiassa.
Eihän tämä demokratiaa tiedä. Vaaleja voidaan järjestää, mutta rahan ja vallan kova ydin suojaa varmasti itsensä kansanvallalta. Toisaalta mitään sortovaltaakaan tuskin tarvitaan. Venäjä ja Kiina ovat oppineet läksynsä. Kansa puuhatkoon mitä lystää, kunhan siitä ei ole vallanpitäjille riesaa. Kiinassa sitä kutsutaan kommunismiksi, Venäjällä puhutaan yhä demokratiasta, lopputuloksessa ei ole kaksista eroa.
Lokakuun alussa Putin ehdotti ruplilla operoivan öljy- ja mineraalipörssin perustamista Pietariin. Jos ruplasta todella syntyy kansainvälinen öljyvaluutta, on viimeistelty murros, joka on tärkeydeltään samaa luokkaa kuin oli Neuvostoliiton romahdus. Mutta toiseen suuntaan.