Korkein oikeus ei ole myöntänyt Lahden pitseriasurmista valituslupaa. Täten Kouvolan hovioikeuden langettamat kolme elinkautista jäävät voimaan.
Vuonna 2000 tapahtuneessa ammuskelussa kuoli kolme pääkaupunkilaista ja porilaista moottoripyöräjengiläistä. He olivat Lahden keskustan pitseriassa oikeudenkäynnin tauolla. Oikeudenkäynnissä käsiteltiin moottoripyöräjengiläisten edellistä väkivaltaista yhteenottoa.
Kun ensimmäinen lahtelainen, Pertti Hämäläinen, tuli sisään pitseriaan katkaistu haulikko esillä, ase meni ensimmäisen laukauksen jälkeen epäkuntoon. Vaikka hän ei itse surmannut ketään, hänkin sai hovioikeudessa elinkautisen tuomion kolmesta murhasta.
Hovioikeuden viime marraskuisen tuomion mukaan 30-40-vuotias lahtelaiskolmikko suunnitteli surmat yhdessä ja toteutti ne määrätietoisesti ja kylmäverisesti. Hämäläisen lisäksi Sami Koivula ja Eikka Lehtosaari saivat elinkautiset tuomiot. Autonkuljettajana toiminut Esa Lampinen sai hovioikeudessa viiden vuoden tuomion avunannosta kolmeen murhaan.
Hovioikeus tuomitsi lisäksi korvauksia, jotka on maksettava uhrien vanhemmille. Summa on 6 700 euroa. Lisäksi yhden uhrin lapsille on maksettava elatusapua 126 euroa kuukaudessa.