Lahden Jazz­to­ril­la 18 000 kävijää

Lahden Jazztori on kerännyt yhteensä 18 000 kävijää.Jazztorilla järjestettiin 10.–18.elokuuta 18 erillistä tapahtumaa.

Lahden Jazztori on kerännyt yhteensä 18 000 kävijää. Jazztorilla järjestettiin 10.–18. elokuuta 18 erillistä tapahtumaa. Jazztori jäi jonkin verran keväällä asetetusta 20 000 kävijän yleisötavoitteesta.

Kävijämäärä oli suunnilleen sama kuin viime vuoden Jazztorilla.

Yleisötavoitteesta jäätiin jälkeen päiväkonserteissa, minkä lisäksi aiempien vuosien kestosuosikit UMO ja Antti Sarpila eivät kiinnostaneet odotetulla tavalla. Sen sijaan viikonloppujen kevyempi ohjelmisto oli yleisömenestys.

Päätös ensi vuoden Jazztorin järjestämisestä tehdään syyskuun loppuun mennessä. Jazztori järjestettiin Lahdessa nyt 13. kerran.

Ilmoita asiavirheestä