Lähde: Mic­ro­sof­tin yk­kös­pes­ti menossa ohi Elo­pil­ta

Ohjelmistojätti Microsoftin uuden toimitusjohtajan valinta on lähellä, eikä Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop ole kisassa vahvoilla.

Lähteen mukaan Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop ei saa Microsoftin toimitusjohtajan pestiä.
Lähteen mukaan Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop ei saa Microsoftin toimitusjohtajan pestiä.
Kuva: Pekka Ala-aho

Ohjelmistojätti Microsoftin uuden toimitusjohtajan valinta on lähellä, eikä Nokian entinen toimitusjohtaja Stephen Elop ole kisassa vahvoilla.

Hakuprosessista perillä oleva lähde kertoo uutistoimisto Reutersille, että todennäköisimmin toimitusjohtajaksi nimitetään Satya Nadella, joka johtaa yhtiön pilvipalveluja.

Microsoft on etsinyt viisi kuukautta seuraajaa Steve Ballmerille, joka viime kesänä ilmoitti jättävänsä toimitusjohtajan tehtävän. Seuraajan valinnan on odotettu tapahtuvan alkuvuonna. Elopin nimi on ollut mukana spekulaatioissa.

Reutersin lähteen mukaan Microsoftin perustaja Bill Gates olisi osana järjestelyjä jättämässä paikkansa yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Hän jatkaisi kuitenkin hallituksessa jäsenenä.

Intialaistaustainen Nadella on johtanut Microsoftin pilvipalveluja viime kesästä lähtien.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä