Niitä on vaikea löytää. Silti niitä on paljon, nelisenkymmentä, eri puolilla Pohjois-Pohjanmaan pusikoituneita metsiä tai asutuksia. Jätinkirkot, isot kiviröykkiöt, viestivät elämästä tuhansien vuosien takaa.
Usein kohteet ovat huonosti merkittyjä, mutta vaivannäkö palkitaan: kiviröykkiöt kertovat yllättävän paljon meidän menneisyydestämme.
Yksi tunnetuimmista muinaisjäänteistä on Linnakankaan eli Kastellin linna Raahessa. Joskus Kivisten ja Sorasten aikaan, noin 3100-2000 eKr. ryhtyivät esi-isämme rakentamaan näitä monumentaalisia rakennelmia, jätinkirkkoja. Kastellin linna on ajoitettu noin 4500 vuotta vanhaksi.
Jätinkirkot ovat kiehtoneet mieliä vuosisatojen kuluessa. Kansanperinteen mukaan ne olivat jättiläisten rakentamia, josta rakennelmat ovat nimensäkin saaneet.
Tutkijat ovat arvioineet niiden edustavan milloin puolustusvarustuksia tai kulttikeskuksia, milloin rautakautisten rakennuksien perustoja, poroaitauksia ja jopa geologisia muodostelmia.
Oulun yliopisto aloitti tutkimukset Kastellin linnan lähistöllä sijaitsevassa jätinkirkossa 1970-luvulla. Alueelta löydettiin niin sanottua Pöljän keramiikkaa. Tämä varmisti sen, että kysymyksessä olivat nimenomaan kivikautisen kulttuurin luomat rakennelmat, joita on rakennettu runsaasti Perämeren rannikoille. Koska maa on kohonnut vuosisatojen aikana, rakennelmat ovat kaukana nykyisestä meren rannasta.
Arkeologian amanuenssi, tutkija Jari Okkonen Oulun yliopistosta on tutkinut kivirakennelmien arkeologiaa Pohjanmaalla. Hän kertoo, että kysymystä jätinkirkkokulttuurista olisi lähestyttävä laajemmasta näkökulmasta kuin aiemmin on tehty.
"Olisi pohdittava sitä, mitä monumentaalirakentaminen kertoo kivikauden yhteisöistä ja heidän mentaalisesta ajattelustaan. Näyttää siltä, että osittain jätinkirkkorakentaminen on liittynyt asumiseen ja hylkeentraanin tuotantoon, mutta yhtälailla yhteisöjen sosiaaliseen ja uskonnolliseen elämään", Okkonen toteaa.
Jotain merkittävää siis tapahtui vuosien 3500-3000 eKr. välillä.
Okkosen tutkimusten mukaan väestömäärä rannikoilla alkoi kasvaa yhtä aikaa jätinkirkkokulttuurin ilmaantumisen kanssa. Merenrannan luonnonresurssit olivat lisääntyneet edullisissa olosuhteissa.
"Ilmeisesti vaihdantatalous merentakaisten kulttuurien kanssa yleistyi. Uudessa sosioekonomisessa viitekehyksessä on yhteisöissä saattanut syntyä eriarvoisuutta ja sosiaalisia muutoksia.
"Suuret kehävallit kertovat merenrannan yhteisöjen menestyksestä ja vaurauden kasvusta. Tämä mahdollisti mentaalisen muutoksen: henkisen elämän kehityksen monimuotoisemmaksi rituaaleineen kaikkineen.
Nykyään kehävallin keskusosa kasvaa puuta ja kokonaisuutta on vaikea hahmottaa.
Olisikohan alue syytä puhdistaa ja palauttaa kohde oikeaan arvoonsa?
"Suomessa suhtautuminen muinaisjäännöksiin on ollut hyvin yksipuolista. Arkeologiset kohteet nähdään vanhakantaisesti pelkästään suojelun tai joissakin tapauksissa tutkimuksen kohteina. Kyseessä on kuitenkin resurssi, jota voidaan ja pitkääkin hyödyntää monella tavalla. Meidän pitäisi puhua kulttuuriperintöresursseista. Tietysti ongelmana on että viranomaisten aika kuluu muinaisjäännösten suojeluun ja säilyttämiseen, eikä syvällisempää kulttuuriperintöön ja ympäristöön liittyville pohdinnoilla jää aikaa", Okkonen sanoo.
Voi vain kuvitella, miltä Pattijoen monumentti on näyttänyt alkuperäisessä asussaan. Suuri valli, jonka keskeltä kohosi harjakattoinen rakennus. Seipäiden kärjessä olevat hylkeenkallot ja nauhat, jotka heiluivat tuulen mukana seipäihin kiinnitettynä, herättivät varmasti pelonsekaista kunnioitusta.
Valtavien kehävallien rakentamisen on täytynyt vaatia kivikauden yhteisöltä melkoista ponnistelua ja yhteistyötä.
Siitä ketkä yhteisön jäsenistä rakensivat kirkkoja, ei ole todistusaineistoa.
Jätinkirkkokulttuuri sammui kivikauden loppupuolella noin 2000-1800 eKr.