Kirjoittaja on turkulainen vapaa tietokirjoittaja ja historiantutkija. Teksti perustuu hänen syksyllä ilmestyvään kirjaansa Lars Levi Laestadius, tiedemies ja pappi.
Lars Levi Laestadius (1800-1861), rovasti ja herätyssaarnaaja, tunnetaan myös luonnontieteellisistä harrastuksistaan. Kasvitieteestä Lars Levi innostui jo poikavuosinaan, ja luonnontiede ylipäätään kiinnosti häntä.
Alussa luontoharrastus soi leivänjatketta köyhälle opiskelijapojalle. Tiedeakatemian keruumatkaa varten myöntämä apuraha saattoi näet hyvässä tapauksessa vastata apupapin vuosipalkkaa.
Valmistuttuaan papiksi Laestadius sai viran Lapin perukoilta Karesuvannosta vuonna 1826. Täällä hän jatkoi luontoharrastuksiaan.
Kasvitieteilijänä Laestadiuksella oli opiskelukaupungissaan Uppsalassa ja Tukholman tiedemiespiireissä niin paljon nimeä, että Karesuvannon erämaapappilasta tuli mieluisa etappi Lappiin saapuville luonnontutkijoille.
Laestadiuksen puoleen käännyttiin usein, kun kaivattiin kiinnostavia näytteitä. Joskus oli kysymys uudesta myyrälajista, toisinaan taas jostain pohjoisessa nähdystä linnusta.
Näytteiden hankkimista varten Laestadiukselle hankittiin jopa haulikko. Kun Laestadiukselle lähetettiin Skandinavisk Faunan eli Skandinavian eläinkunnan ensimmäinen numero, hän kiitti kohteliaasti. Kirkkoherra ei tuntenut olevansa perillä eläintieteestä, mutta halusi "auttaa silti mielellään rakasta tiedettä". Lintutieteessä ei ole paljonkaan tehtävissä ilman haulikkoa, hän huomautti.
Kaloista Laestadius sanoi tietävänsä jotain. Hän kertoi, että Etelä-Lapissa esiintyy kolmenlaista siikaa, ja niistä kaksi voidaan määritellä luonnontieteilijä Carl von Linnén (1707-1778) Fauna Svecican avulla. Laestadius lienee ensimmäinen, joka on määritellyt lampisiian, Coregonus peled, kidusten avulla.
Hyönteistutkijatkin kääntyivät mielellään Laestadiuksen puoleen täydentäessään kokoelmiaan.
Reinhold Ferdinand Sahlberg poikkesi Lapin-matkallaan Karesuvannon pappilassa kesällä 1830. Matkaseuranaan hänellä oli Elias Lönnrotin ystäviin kuulunut Johan Wirzén, josta tuli myöhemmin lääkintäneuvos.
Laestadius oli Sahlbergien pitkäaikainen tuttu. Melko pian Karesuvantoon muutettuaan hän oli alkanut toimittaa hyönteisiä Reinhold Ferdinandin isälle Carl Reinhold Sahlbergille.
Toisena juhannuspäivänä vuonna 1832 saapui Karesuvannon erämaapappilaan Wilhelm von Wright. Hän on juuri niihin aikoihin Tukholmassa toimittamassa veljensä Magnuksen kanssa suurteosta Ruotsin Linnut, Svenska Foglar. Uutta piirrettävää saadakseen hän saapui nyt parin ystävänsä kanssa Lappiin.
Laestadius otti vieraat vastaan "kuin veljet" ja kohteli heitä erinomaisen hyvin. Lapin valoisat yöt olivat omiaan pitkiin keskusteluihin, ja juttua eloisan ja tietorikkaan Laestadiuksen seurassa yleensä riitti. Aika kului mukavasti myös pesivien lintujen puuhia seuratessa.
Laestadius ehti viemään vieraansa Tromssaan asti. Kilpisjärveltä palkattiin kantajiksi saamelaisia hauli- ja ruutipalkalla.
Ilmeisesti matkan aikana sovitaan vastaisesta yhteistyöstä, sillä kun Laestadius syksyllä ampui ensimmäisen Ruotsissa koskaan tavatun valkeaniskaisen pilkkasiiven, toimitettiin se heti Tukholmaan Magnus von Wrightin piirrettäväksi.
Joskus 1840-luvun puolivälissä Laestadius kertoi etelän professoreille havaitsemastaan uudesta jyrsijästä, josta hän tunsi vain sen suomalaisen nimen ruskia hiiri.
Lähetettyään otuksesta näytteen tukholmalaiselle professori B. Friesille Laestadius pyysi lisätietoja: "Toivon taas, että herra professori antaa minun tietää, onko se on jollakin tapaa harvinainen. Ruskia hiiri on tuhoeläin, joka kiipeää seiniä pitkin ylös hyllyille ja vintteihin ja puree rikki vaatteet, kengät, liinaiset jne. Se syö leipää sekä muuta ruokatavaraa".
Samalla Laestadius kertoi muita havaintojaan: "Vaikka yleinen näillä seuduilla onkin, ei peltomyyrä tee niin paljoa vahinkoa vaatteille, vaan kerää ja vie ryynejä, kahvia ja muuta pientä, jota se jaksaa viedä. Metsäpäästäistä eli karinenää on myös suhteellisen paljon näillä seuduin, mutta vesipäästäinen, mistä mukana seuraa poikanen, on harvinaisempi".
Matkojensa vuoksi rovasti jätti näytteiden toimittamisen pääosin vaimonsa vastuulle. Tämä tunnettiin seudulla taitavana loukkujen virittäjänä ja nylkijänä.
Hankaluuksiakin hiirien kanssa syntyy, kuten kirje vuodelta 1845 kertoo: "Pahaksi onneksi kissa, jonka lopulta onnistuin hankkimaan, söi kokonaan yhden erikoisen näköisen", kirjoitti Laestadius eräälle professorille Tukholmaan.
Luonnontieteellisten harrastustensa ansiosta Laestadius oli kerran ehdolla Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi. Hän sai vaalissa kolme ääntä.
Kasvitiede oli Laestadiukselle kuitenkin rakkain. Sitä hän oli harrastanut poikavuosistaan lähtien.
Vuonna 1841 hän sai Ranskan kunnialegioonan ritarimerkin kiitoksena opastuksesta, josta ranskalaistutkijat nauttivat Lapin-matkallaan. Hän oli sekä Uppsalan tiedeakatemian että Edinburghin kasvitieteellisen seuran jäsen.
Järjestelmällisesti Laestadius kokosi vaimonsa ja perheensä toimeentulon turvaksi suurta herbaariota, joka sitten myytiin hänen kuoltuaan hyvään hintaan Ruotsin tiedeakatemialle. Näytteiden ja herbaarioiden myynnistä saamillaan tuloilla Laestadius oli elättänyt suuren perheensä. Hänen kuolinpesänsä olikin ajan mittapuun mukaan varsin varakas, kokonaista 6 000 riksiä.