Lasten päivähoitoon pitää palauttaa sisältö ja laatu. Päivähoitojärjestelmä on yhteiskunnalta ja vanhemmilta niin iso satsaus, että sitä ei ole varaa päästää retuperälle.
Lasten turvallinen ja toimiva päivähoitojärjestelmä on yksi suomalaisen yhteiskunnan kulmakivi, joka on merkittävä kilpailukykyä edistävä tekijä. Subjektiivinen päivähoito-oikeus mahdollistaa sen, että kaikki alle kouluikäiset saavat päivähoitopaikan.
Jos päivähoitoasiat olisivat rempallaan, vanhempien olisi vaikea keskittyä töihin. Se taas vaikuttaisi suoraan hyvinvointiin ja tuottavuuteen.
Suomalainen hintataso ja asuntopolitiikka puolestaan edellyttävät kahden ansaitsijan kotitalouksia. Pienen kansakunnan voimavara on, että työvoima on täysimittaisesti käytössä.
Keskustelu kestävyysvajeesta ja työurien pidentämisestä korostavat entisestään työnteon merkitystä. Se edellyttää kuitenkin sitä, että tukitoiminnot ja rakenteet, myös päivähoito, ovat kunnossa.
Päivähoidon merkityksen ja kattavuuden ihailun alle on jäänyt asian kääntöpuoli. Päivähoito on monin paikoin retuperällä ja tarhassa vietetty aika on merkityksetöntä haahuilua, kun se voisi parhaimmillaan olla pedagogista ilottelua. Lapsia säilötään sen sijaan, että leikittäisiin, puuhasteltaisiin ja hankittaisiin elämyksiä.
Pahinta on, että lasten tarhapäivät ovat ylipitkiä ja että lapsia tuodaan hoitoon, vaikka siihen ei olisi tarvetta. Pieni joukko vanhempia on valitettavasti ymmärtänyt subjektiivisen päivähoito-oikeuden väärin. Vaikka jokainen lapsi saa hoitopaikan, se ei tarkoita velvollisuutta käyttää sitä.
Vanhemmuus on hukassa, jos lapset tuodaan hoitoon vapaapäivinä, lomalla ja vanhempainvapaalla. Voisi kuvitella, että vanhemmat haluavat olla itse lastensa kanssa aina kun se on mahdollista.
Päivähoidon väärinkäyttäjät heittävät löylyä ideologisesti värittyneeseen päivähoitokeskusteluun. Sosiaaliset perusteet ovat luku sinänsä. Esimerkiksi päihderiippuvaisten vanhempien lapsille päivähoitopaikka on kieltämättä parempi paikka kuin koti.
Päiväkoteja tutkineen varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kallialan johtopäätös on karu. Päivähoidon taso on kirjavaa, ja päiväkodeissa vallitsee tasapäistämisen kulttuuri.
Yllättävä on Kallialan havainto, jonka mukaan henkilöstön erilainen koulutustausta johtaa siihen, että osaamiserot häivytetään, kun ei haluta riitoja ja valtataistelua. Päiväkodeissa työskentelee lastentarhanopettajia, lastenhoitajia, lähihoitajia ja laitosapulaisia. Pitäisi olla päivänselvää, että koulutus ja osaaminen määrittävät vastuuta, työtehtäviä ja työnjakoa.
Päiväkodit tarvitsevat kunnollista ohjeistusta. Siinä vanhemmat voivat olla mukana varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa. Päivähoitojärjestelmä on suuri satsaus yhteiskunnalta ja vanhemmilta. Siksi myös päiväkotien sisältöjen pitää olla laadukkaita ja monipuolisia niin, että lapset saavat perushoidon ohella varhaiskasvatusta ja ikäryhmälleen sopivaa tekemistä.
Merkittäviin parannuksiin päästään ilman lisäresurssejakin kunhan päivähoitoon palautetaan laadukkaat sisällöt.