Ruotsissa on marraskuun alusta saanut myydä reseptittömiä lääkkeitä apteekkien ulkopuolelta. Ruotsin lääkelaitos hyväksyi noin 900 reseptivapaasta lääkkeestä 540 myytäväksi apteekkien ulkopuolella kuten ruokakaupoissa ja kioskeissa. Samalle tielle ovat aiemmin lähteneet Norja ja Tanska. Paine seurata perässä kasvaa myös Suomessa.
Vapaampaa lääkekauppaa ajaa meillä etenkin päivittäistavarakauppa. Lisäpontta ala sai keskiviikkona julkaistusta Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen keskustelupaperista. Sen mukaan itsehoitolääkkeiden myynnin vapautus muun muassa laskisi niiden hintaa ja parantaisi saatavuutta.
Kielteinen kanta kaupan vapautusta kohtaan olisi selvityksen lopputuloksena ollutkin melkoinen yllätys. Näin siksi, että tutkimuksen rahoitti Päivittäistavarakauppa ry eli kaupan vapautuksesta selvimmin hyötyvän tahon etujärjestö.
Yhtä lailla yllätyksetöntä on, että myynnin vapautusta vastustaa Suomen apteekkariliitto. Sen mukaan uudistus harventaisi apteekkiverkkoa. Liiton mukaan on myös varmaa, että uudistus heikentäisi kansalaisten lääketurvallisuutta.
Ensisijaisena perusteena asian ratkaisussa tuleekin olla se, ettei kansalaisten lääkehuoltoa missään päin maata vaaranneta. Näin voisi käydä, jos itsehoitolääkkeiden myynnin luisuminen apteekeista ruokakauppoihin olennaisesti heikentäisi syrjäseutujen apteekkien kannattavuutta.
Se että pikkukunnan lähikaupasta saisi vastedes päänsärkylääkettä, olisi kiistämättömän kätevää. Silti kansalaisten kannalta olennaisempaa on, että mahdollisimman lähellä on tarjolla myös reseptilääkkeitä. Niiden saatavuus voi olla hengissäsäilymiskysymys, buranan tai aspiriinin saatavuus harvemmin.
Itsehoitolääkkeiden hinnan lasku olisi kuluttajan kannalta myönteistä. Oletettavasti hintojen lasku ja saatavuuden helpottuminen samalla lisäisivät itsehoitolääkkeiden kysyntää. Esimerkiksi Norjassa särkylääkkeiden myynti kasvoi 20-30 prosenttia niiden tultua ruokakauppoihin. Kovin tulkinnanvaraista on se, onko tuollainen muutos hyväksi vai pahaksi kansanterveydelle.
Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisessa on syytä edetä tarkan harkinnan pohjalta. Kaupan vapaus on arvo, joka on useimmiten syytä tavoitella, mutta lääkekaupassa siihen suuntaan ei pidä edetä hinnalla millä hyvänsä. Kansalaisten terveys ja tasa-arvoinen kohtelu ovat arvoina vielä tärkeämpiä. Niitä ei saa vaarantaa.
paakirjoitus@kaleva.fi