Tiedot vaikeuksista saada lääkäreitä syrjäseuduille ovat käyneet jo niin tutuiksi, etteivät ne enää edes uutisilta tunnu. Hämmästyttävää vain on se, kuinka vähän asialle on pystytty tekemään: lähinnä kunnille kalliita hätäratkaisuja, joilla laillisuuden vaatimukset on saatu nipin napin täytettyä.
Yllättävämpi ilmiö on se, että lääkäreitä ei enää löydy kaupunkipaikkakunnillekaan, ei etenkään terveyskeskustyöhön. Eikä asia koske vain pieniä kaupunkeja, vaan ongelman eteen ovat pudonneet myös kasvukeskukset, jotka kuitenkin monessa muussa suhteessa ovat houkuttelevia työ- ja asuinpaikkakuntia.
Tilanteen kyseenalaisena huippuna voinee pitää sitä, että terveyskeskuslääkäreiden löytäminen on tuskaista jo Oulussakin, jossa kuitenkin on lääkäreitä valmistava yliopisto. Yksi oire ongelmasta on se, että vuoden alussa avoinna olleeseen kolmeen omalääkärin virkaan ei tullut määräaikaan mennessä yhtään hakemusta. Kaksi viroista on sentään saatu sittemmin täytettyä.
Pahimmat lääkärivajeet ovat Kaijonharjun, keskustan, Myllyojan ja Höyhtyän terveysasemilla. Kierre etenee niin, että mitä suurempi on jonkin terveyskeskuksen lääkärivaje, sitä vähemmän se työpaikkana houkuttelee. Moni lääkäri miettii omaa jaksamistaan, oikeutetusti.
Julkisessaterveydenhuollossa jo krooniseksi sairaudeksi muuttunut lääkäripula on siinäkin mielessä erikoinen ilmiö, että maassa on tätä nykyä lääkäreitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Työ kuntien tehtävissä ei tunnu kuitenkaan houkuttelevan suurtakaan osaa nuoresta lääkärikunnasta. Moni tästä joukosta katsoo mielekkäämmäksi lähteä yksityisten yritysten töihin, vaikkapa keikkalääkäriksi, koska terveyskeskustyöhön verrattuna se tuo isommat tulot vähemmällä vaivalla. Myös tutkijanura houkuttelee monia enemmän kuin raaka potilastyö.
Nuorelta lääkärikunnalta on jo ehditty perätä vahvempaa kutsumusta ja vanhan ajan kunnanlääkärihenkeä. Näitä sopiikin kuuluttaa. Aiheellista olisi miettiä, pitäisikö vastavalmistuneet lääkärit ainakin joksikin aikaa velvoittaa julkisen terveydenhuollon töihin. Muitakin keinoja pitää silti hakea. Moni lääkäri valittaa työnsä hallinnollisia velvoitteita, paperityön, raportoinnin ja erilaisten kokousten paljoutta. Se on ilmeinen perkauksen kohde. Myös lääkärikoulutuksen sisäänoton määrää pitää miettiä taas kerran.
Tosiasia on myös se, että rahakin ratkaisee. Julkisen terveydenhuollon väelle pitää maksaa kilpailukykyisiä palkkoja.
paakirjoitus@kaleva.fi