Terveydenhoitoala on joutunut viime aikoina suurennuslasin alle muutoinkin kuin henkilöstön palkankorotusvaatimusten vuoksi. On tapahtunut hoitovirheitä ja potilasvahinkoja ja on vaadittu niiden korvaamista. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä on ruodittu käräjäsaleissa aina tuomioihin asti.
Viime päivien uutiset enteilevät, että Joroisten terveyskeskuksen entinen ylilääkäri saattaa joutua syytteeseen epäiltynä vakavista rikoksista: jopa törkeistä pahoinpitelyistä, kuolemantuottamuksesta, virkavelvollisuuden ja virkasalaisuuden rikkomisesta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan näyttää siltä, että pellolaissyntyinen ylilääkäri on asettanut työssään vallitsevan lääketieteellisen hoitokäytännön kyseenalaiseksi, ja siitä olisi aiheutunut potilaille vahingollisia seurauksia.
Vakavista rikoksista epäilty puolustaa näkemystään, että vakavasti sairaan potilaan kohdalla tulee jossakin vaiheessa raja, jolloin tehostetuttuja hoitoja ei ole enää järkevää tehdä eikä niistä ole potilaalle hyötyä, pikemminkin päinvastoin. Hänen mukaansa lääkärillä tulee olla oikeus päättää yksittäisen potilaan hoidosta, eikä potilaille voi siirtää vastuuta, kuten hänen havaintojensa mukaan on tehty. Terveyskeskuksista lähetetään myös tarpeettomasti potilaita erikoissairaanhoitoon, josta aiheutuu kunnille ylimääräisiä ja kalliita kustannuksia.
Joroisten terveyskeskuksen tapahtumia setvitään nyt keskusrikospoliisissa. Mahdollisessa oikeusprosessissa paneudutaan varmaankin perusteellisesti asiaan ja eri asiantuntijoiden avulla haetaan vastausta siihen, onko ylilääkäri toiminut niin kuin lääkärinvala edellyttää - elämän puolesta viimeiseen asti. Kun lääkäri on aikonut tuoda oikeuteen hänen kanssaan samaa mieltä olevia lääkäreitä, odotettavissa on todennäköisesti hoitokäytännöistä eräänlainen koulukuntakiista.
Kun lääkärikunnassa esiintyy erilaisia näkemyksiä hoitokäytännöstä, asiasta on syytä käydä laajempaakin pohdiskelua, eikä yksistään terveydenhoitoalan sisällä. Olipa Joroisten tapauksen päätös millainen tahansa, toivottavasti se johtaa keskusteluun hoitokäytäntöjen uudelleenarvioimiseksi ja muuttamiseksi, jos sellaiseen katsotaan olevan aihetta.
Esimerkiksi tehohoidot vakavasti sairaille, elämänhalunsa menettäneille, korkeaan ikään ehtineille vanhuksille voivat olla vain kivuliaan elämän pitkittämistä eikä suinkaan kärsimyksen lievittämistä. Pitkälle kehittyneestä lääketieteestä huolimatta olisi hyväksyttävä se, että jokaisen matka täällä päättyy aikanaan eikä ole eettisestikään oikein pitkittää sitä. Loppumatkan jokainen toivoisi tietenkin tapahtuvan mahdollisimman kivuttomasti.
Lääkärit ja terveydenhoitohenkilökunta tekevät vastuullista työtään, jossa kohteena on sairastunut ihminen ja hänen elämänsä. Jos potilaalla ei ole hoitotestamenttia, eikä hän pysty vakavan sairauden vuoksi ilmaisemaan itseään ja tahtoaan, lääkärit saattavat joutua tekemään vaikeita päätöksiä monenlaisten paineiden alaisena. Vain he tietävät, millaista on tehdä valintoja kuntien asettamien tulostavoitteiden ja potilaan omaisten, ehkä mahdottomienkin toiveiden ja odotusten ristitulessa. Tältä kaikelta säästyttäisiin, jos potilaalla olisi oman tahdon ilmaiseva hoitotestamentti.