Valtio ei aio rahoittaa Suomessa nopeaa verkkoyhteyttä joka kotiin. Haja-asutusalueiden tietoyhteyksien rakentamiseen tarvitaan siitä huolimatta myös julkista rahaa. Euroopan unionin ja komissaari Erkki Liikasen vetämän eEurope 2005 -ohjelman tavoitteena on taata nopea tietoverkko kaikkien ulottuville vuoden 2005 loppuun mennessä. Suomessa ohjelma voi toteutuakin. Tällä hetkellä 85 prosenttia kansalaisista asuu alueella, jossa jonkinlainen laajakaistayhteys on mahdollista ottaa käyttöön. Parissa vuodessa peitto nousee 90-95 prosenttiin.
Hallituksen laajakaistastrategiaa valmistellut työryhmä on asettanut hyvin kunniahimoisen tavoitteen: vuoden 2005 loppuun mennessä Suomessa pitää olla miljoona laajakaistaliittymää ja kaikilla halukkailla mahdollisuus saada nopea ja kohtuuhintainen tiedonsiirtoyhteys. Tavoite on kova, pitäisihän liittymien määrän lähes kolminkertaistua nykyisestä.
Kauppa käy kuitenkin kiivaana. Viime vuoden lopussa liittymiä oli 290 000, nyt 380 000.
Suomessa ei tietoyhteiskuntaa rakenneta yhteiskunnan varoilla. Työryhmäkään ei esitä, että valokaapeliverkko olisi vedettävä koko maahan valtion varoilla, kuten Ruotsissa tehdään. Meillä uskotaan markkinavoimiin. Julkinen raha tulee mukaan vain, jos markkinavoimat hyytyvät. Periaate on kestävä, tulisihan koko maan kaapelointi yhteiskunnan varoin kohtuuttoman kalliiksi. Nykyisiä määrärahoja valtio sen sijaan voi tarvittaessa kohdentaa uudelleen tietoyhteiskunnan tarpeisiin.
Nopeista laajakaistaliittymistä suosituin on puhelinlinjoja käyttävä adsl, toisena kaapelitelevisioverkon modeemi. Esimerkiksi adsl-yhteyden veto haja-asutusalueille yhdelle tai kahdelle käyttäjälle on kallista. Tarvitaan 10-20 liittymää ennen kuin yhteyksien rakentaminen tulee kannattavaksi kaupallisille yhtiöille.
Tekniikat kuitenkin kehittyvät vauhdilla. Parin vuoden kuluttua internetissä voi liikkua vauhdilla myös kännykän, satelliitin tai digi-tv:n välityksellä.
Jotta kaikki maaseudun kylätkin saadaan kytkettyä laajakaistaverkkoon, tarvitaan myös julkista tukea kunnilta, maakuntien liitoilta, valtiolta ja EU:lta -erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa. Julkisilla varoilla voidaan rahoittaa laajakaistayhteyksiä esimerkiksi kouluihin ja kirjastoihin. Jos kirjastoa ja koulua ei ole, nopea pääte voi olla kaikkien käytössä vaikkapa postissa tai kyläkaupassa.
EU-raha on omiaan juuri tietoverkon rakentamiseen haja-asutusalueille. Silloin ainakin tiedetään, että raha menee oikeaan tarpeeseen. Strategiatyöryhmä kehottaa maakuntien liittoja yhdessä kuntien kanssa laatimaan oman alueensa strategian. Työmääräys sopii hyvin liittojen toimenkuvaan, vastaavathan ne alueiden kehityksestä ja kanavoivat EU-rahoja. Ministeriöt taas laativat kansalliset ohjeet siitä, miten julkisia varoja hankkeissa pitäisi käyttää. Pääperiaate on, ettei tuki saa vääristää yritysten välistä kilpailua.
Parin vuoden päästä Suomessa pitäisi olla miljoona laajakaistaliittymää. Tavoite on kunnianhimoinen. Vaikka ehdotettu strategia perustuu markkinavoimiin, kilpailu ei toimi kunnolla Suomessa ainakaan vielä. Laajakaistaliittymät ovat täällä erittäin kalliita, Espanjan ja Maltan jälkeen kalleimmat. Ruotsissakin hinta on reilusti alle puolet Suomen tasosta, puhumattakaan Saksasta, Norjasta ja Yhdysvalloista.
Laajakaista on väylä tietoyhteiskuntaan. Se ei kuitenkaan toteudu kunnolla, ellei liittymien määrä kasva ja laske hintatasoa. Kuluttajienkin on syytä vaatia nykyistä edullisempia laajakaistaliittymiä palvelujen tarjoajilta. Alalle tarvitaan myös lisää kilpailua, jotta hinnat lähtevät laskuun.