Antiikin kirjallisuudella tarkoitetaan yleensä kreikaksi ja latinaksi kirjoitettua kirjallisuutta varhaisimmista säilyneistä dokumenteista noin vuoteen 500 saakka.
"Vastaavasti voidaan puhua Kreikan ja Rooman kirjallisuudesta", kertoo Kirjallisuus antiikin maailmassa -teos.
"Se että kahta eri kielillä kirjoitettua kirjallisuutta käsitellään yhdessä on ymmärrettävissä paitsi niiden vuosisatoja jatkuneen ajallisen yhteyden myös ennen kaikkea Rooman kirjallisuuden voimakkaan kreikkalaisen taustan takia."
Kirjallisuus antiikin maailmassa (Teos 2007) on aiheesta aiemmin Suomessa julkaistuja esityksiä laajempi. Kirjoittajat Sari Kivistö, H. K. Riikonen, Erja Salmenkivi ja Raija Sarasti-Wilenius sanovat pyrkineensä ottamaan teoksessa huomioon antiikintutkimuksen uudet näkökulmat ja tulokset sekä papyruksina löydetyn uusimman aineiston.
Tekijöiden lähtökohtana on ollut kirjallisuuden ja muun taiteen erottamattomuus sitä ympäröivästä kulttuurista ja yhteiskunnallisista oloista. Niinpä tarkastelussa ovat erillisten lajityyppien kehityksen lisäksi laajempi ajan kulttuuri- ja aatehistoriallinen miljöö sekä tuon ajan kirjallisuuden perintö myöhemmille ajoille.
H. K. Riikonen kirjoittaa yhdessä kirjan artikkeleistaan, että antiikin keskeisenä ihanteena kirjallisuuden - varsinkaan eepoksen ja tragedian - kannalta ei ollut uuden tai alkuperäisen keksiminen aiheen tai juonen tasolla.
"Pikemminkin oli kyse vanhan aineksen jatkuvasta uudelleen kierrätyksestä. Tässä prosessissa voitiin toki muunnella ja kehitellä vanhoja aiheita, mutta periaatteessa käytettiin jatkuvasti samaa, lukijoille tai teatterin katselijoille entuudestaan tuttua aineistoa. Keskeisellä sijalla aiheiden kannalta antiikin kirjallisuudessa, niin kreikkalaisessa kuin roomalaisessakin, olivat myytit."
Yhdeksän tragedian juhla
Kreikan kirjallisuudesta merkittävän osan muodostaa draama - tragedia, komedia ja satyyrinäytelmä.
"Tragedian synnystä on monia näkemyksiä, mutta sen kehitykseen vaikuttivat ainakin varhaisen Dionysokselle osoitetut kuorolaulut ja -tanssit", kirjoittaa Sari Kivistö.
Vaikka yksistään ateenalaiset tuottivat joka vuosi Dionysia-juhliinsa yhdeksän tragediaa - siten siellä on 400-luvulla voitu esittää noin 900 tragediaa - näistä on säilynyt vain 32 ja tiedot muista ovat fragmentaarisia.
Roomassakin näytelmiä esitettiin muun muassa määrätyissä juhlissa, kuten aina syyskuussa järjestetyissä roomalaisjuhlissa. Niissä valtio vastasi menoista ja käytännön järjestelyistä huolehtivat yhtenä virkavelvollisuutenaan valtion virkamiehet, ediilit.
"Aluksi käytössä oli tilapäisnäyttämöitä ja -katsomoita, kunnes ryhdyttiin pystyttämään kreikkalaistyylisiä kiinteitä rakennelmia", kirjoittaa Riikonen. Sari Kivistö, H. K. Riikonen, Erja Salmenkivi, Raija Sarasti-Wilenius: Kirjallisuus antiikin maailmassa. Teos 2007. 607 s.