Laaja nä­län­hä­tä uhkaa Jemeniä – lähes puolet maan väes­tös­tä kärsii jo ruoan puut­tees­ta

Viisi vuotta kestäneen sodan takia 80 prosenttia jemeniläisistä tarvitsee humanitaarista apua. Tänä vuonna ongelmat ovat pahentuneet, koska muun muassa hätäapurahoitus on pienentynyt merkittävästi.

Jemeniläisiä työskenteli marraskuun lopulla valkosipulipellolla Jemenin pääkaupungin Sanaan ulkopuolella.
Jemeniläisiä työskenteli marraskuun lopulla valkosipulipellolla Jemenin pääkaupungin Sanaan ulkopuolella.
Kuva: YAHYA ARHAB

Aliravitsemus ja pula ruoasta lisääntyvät Jemenissä. YK:n raportin mukaan lähes puolella jemeniläisistä on suuri puute ruoasta.

Avustusjärjestöt ovat varoittaneet, että jos jemeniläisiä ei pystytä pian auttamaan, maata uhkaa suuri nälänhätä.

YK:n mukaan 16 500 jemeniläistä kärsii nälänhädästä. Ensi vuoden heinäkuuhun mennessä luku voi nousta lähes 50 000:een. Nälänhätä on YK:n ruokaturvaa mittaavan viisiportaisen IPC-asteikon viides eli vakavin taso.

– Näiden hälyttävien lukujen täytyy olla herätys maailmalle. Jemen on nälänhädän partaalla, emmekä saa nyt kääntää selkäämme miljoonille perheille, jotka tarvitsevat apua, Maailman ruokaohjelman (WFP) toiminnanjohtaja David Beasley sanoi sanomalehti The Guardianin mukaan.

33 prosenttia jemeniläisistä kärsii ruokakriisistä ja 12 prosentilla on hätätila. Kyseessä ovat asteikon kolmas ja neljäs taso.

YK: Maailman suurin humanitaarinen kriisi

Jemenissä oli viimeksi yhtä vakava pula ruoasta kaksi vuotta sitten.

Maassa on sodittu viiden viime vuoden ajan, minkä seurauksena 80 prosenttia jemeniläisistä on riippuvaisia kansainvälisestä avusta. Maahan ei ole missään vaiheessa julistettu virallisesti nälänhätää.

YK on kuvannut Jemenin tilannetta maailman suurimmaksi humanitaariseksi kriisiksi.

Tämän vuoden aikana ruoan puutetta ovat lisänneet käynnissä olevan sodan lisäksi koronavirusrajoitukset, avustusten pieneneminen, heinäsirkat ja tulvat.

– Meidän pitää toimia välittömästi. Jos odotamme nälänhädän julistamista maahan, sadat tuhannet ihmiset kuolevat, norjalaisen NRC-avustusjärjestön maajohtaja Mohamed Abdi sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

YK:n torstaina julkaisemassa raportissa on tutkittu ravitsemustilannetta Jemenin pohjoisosassa, jossa suurin osa maan väestöstä asuu. Jemenin pohjoisosa on huthikapinallisten hallussa, jotka sotivat Saudi-Arabian johtamaa liittoumaa vastaan

Jemeniläinen lapsi odotti poliorokotteen saamista 29. marraskuuta Sanaassa. Jemenissä on aloitettu laajat poliorokotukset sen jälkeen, kun muutama kuukausi sitten polio alkoi levitä maan luoteisosassa.
Jemeniläinen lapsi odotti poliorokotteen saamista 29. marraskuuta Sanaassa. Jemenissä on aloitettu laajat poliorokotukset sen jälkeen, kun muutama kuukausi sitten polio alkoi levitä maan luoteisosassa.

YK:n mukaan tutkimus antaa kattavan kokonaiskuvan maan ruokaturvan tilasta.

Aiemmin tänä vuonna YK selvitti Jemenin eteläosan ravitsemustilannetta. Maan eteläosa on Jemenin kansainvälisesti tunnustetun hallituksen hallinnassa.

Avustukset pienentyneet tänä vuonna

Jemenin auttamiseen tarkoitettu hätärahoitus on pienentynyt merkittävästi tänä vuonna.

Viime kuussa YK:n humanitaarisen toiminnan johtaja Mark Lowcock kertoi YK:n turvallisuusneuvostolle, että Jemen on saanut tänä vuonna hätäapua noin 1,23 miljardia euroa, kertoo The Guardian. Se on vain noin 45 prosenttia YK:n kaavailemasta 2,8 miljardin euron hätärahoituksesta.

Lowcockin mukaan viime vuonna vastaavaan ajankohtaan mennessä avustuksia oli saatu kasaan noin 2,5 miljardia euroa.

– Samaan aikaan kun maailma kamppailee pandemian aiheuttamien talousongelmien kanssa, kansainvälisen yhteisön ei pitäisi unohtaa maailman haavoittuvimmassa asemassa olevia, jotka tarvitsevat välittömästi apu, avustusjärjestö Oxfamin Jeminin johtaja Muhsin Siddiquey sanoi The Guardianin mukaan.

Siddiqueyn mukaan kansainvälisen yhteisön tulisi tehdä kaikkensa, jotta Jemenin konfliktiin saataisiin rauhanomainen ratkaisu.

Tausta

Jemenin sota

Saudi-Arabian johtama koalitio ja Iranin tukemat huthikapinalliset ovat sotineet Jemenissä vuodesta 2015 lähtien.

Konflikti alkoi, kun huthikapinalliset valtasivat Jemenin pääkaupungin Sanaan vuonna 2014, minkä seurauksena kansainvälisen yhteisön tunnustama hallitus joutui pakenemaan.

Seuraavana vuonna Saudi-Arabian johtama koalitio, joka tukee hallitusta, puuttui taisteluihin kapinallisia vastaan. Koalitio on saanut tiedustelutietoja ja logistista tukea Yhdysvalloilta, Britannialta ja Ranskalta.

Saudi-Arabia odotti sodan kestävän lyhyen aikaa, mutta siitä on muodostunut vuosia kestänyt sotilaallinen pattitilanne.

Sodassa on kuollut YK:n mukaan noin 233 000 ihmistä, joista yli 130 000 on kuollut muun muassa ruoan puutteen tai terveydenhuollon ongelmien takia.

YK:n arvion mukaan noin 23 miljoonaa jemeniläistä tarvitsee vuoden 2021 aikana humanitaarista apua tai suojelua.