Suomessa on ymmärretty kauan, että pienessä maassa kielitaito on voimavara. Kielet on nähty nopeimpana väylänä ymmärtää muita ja laajentaa yleissivistystä.
Elinkeinoelämän näkökulmasta laaja kielitaito on taannut mahdollisuuden käydä kansainvälistä kauppaa. Samalla se on tarjonnut paremman urakehityksen työssä.
Mikä yllättävintä, käytännön koulumaailmassa totuus on aivan toinen. Vieraiden kielten opiskelu on vähentynyt huomattavasti peruskoulussa verrattuna 1990-lukuun. Syy ei ole koululaisten innossa, vaan kuntien kustannusleikkurissa.
Opetushallituksen tilastojen mukaan vain viidennes peruskoululaisista lukee nykyisin kolmea tai useampaa kieltä. Vähennys on määrällisesti merkittävä ja on tapahtunut verrattain lyhyessä ajassa, parissa peruskoulusukupolvessa.
Alle 20 vuotta sitten reilusti yli kolmannes koululaisista valitsi valinnaisen pitkän kielen eli niin sanotun A2-kielen opiskelun. Nykyisin A2:n valitsee noin viidennes koululaisista.
Köpelömmin on käynyt B2-kielivalinnalle. Joka viidennen oppilaan sijaan ranskaa, saksaa, venäjää tai ruotsia opiskelee enää joka kymmenes.
Eniten on vähentynyt perinteisten valinnaiskielten saksan ja ranskan opiskelu. Se on harmillista, sillä molemmat kielialueet ovat eurooppalaisessa mittakaavassa tärkeät.
Kielitarjontaon kutistunut kuntien kustannussäästöjen vuoksi varsinkin 2010-luvulla. Säästösyistä valinnaisten kielten aloitusryhmäkokoja on jouduttu kasvattamaan, jolloin vaaditun kokoisia kieliryhmiä saadaan perustetuksi vain suurimmissa kaupungeissa. Pienemmissä kouluissa lisäkieliopetusta ei ole tarvinnut järjestää. Näin kunta on säästänyt opettajan palkassa.
Nurinkurinen kehitys on aiheuttanut sen, että koululaiset ovat eriarvoisessa asemassa asuinpaikkakuntansa mukaan.
Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtaja Sanna Karppanen huomautti Kalevan haastattelussa 13.5., että kielten opiskelu on keskittynyt suuriin kaupunkeihin ja Etelä-Suomeen, missä ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi on tarjolla paljon vaihtoehtoja. Jossain Pohjois-Suomen kunnassa kielivaihtoehtoja on tasan yksi.
Koulutuksen tasa-arvossa on otettu aimo harppaus taaksepäin, kun monipuolisesta kielitaidosta kiinnostuneet eivät välttämättä saa opetusta omassa koulussaan tai kunnassaan.
Näkymä umpioituneesta pussinperä-Suomesta on erittäin huolestuttava. Pahimmillaan kielipääoman puute heikentää Suomen kilpailukykyä. Maailmanmarkkinoilla toimimiseen vaaditaan kielen ja kulttuurin hallintaa.
Opetushallituksen täytyy patistaa kuntia yhteistyöhön, jotta kaikkiin kouluihin saadaan lisäkielten opetusta esimerkiksi etäkursseina ja verkko-opiskeluna. Kuva- ja ääniyhteys helsinkiläis- tai oululaiskoulun saksantunnilta onnistuu digiaikana minne tahansa Suomeen. Sillä pysäytetään eriarvoistuminen ja taataan kielitaidon monipuolisuus.