Wien ei ole enää vain merkittävin musiikkikaupunki Euroopassa. Se kilpailee kärkipaikasta myös kuvataiteen esittelyssä.
Albertina, Leopold-museo, Mumok, Kunstforum, KunstHausWien, Taidehistoriallinen-, Wien- ja Liechtenstein-museo sekä muut kaupungin museot täydentävät toistensa tarjontaa. Wien kutsuu luokseen kulttuurimatkalaisia: näkemisestä ei ole puutetta sadepäivinäkään.
Kaupunkituristien määrä onkin kasvanut vuodessa 15 prosenttia, ja määrä on yhä kasvussa. Mikä on ollessa; kaikki lähes kävelyetäisyydellä, barokkia ja jugendia, hyviä näyttelyitä, kahviloita ja illalla konsertteja, balettia ja oopperaa ja viinitupia.
Wienin ensimmäisenä kevätpäivänä avattiin Belvederessä tunnelmaimpressionistien näyttely. Linnan sisälle näyttelytiloihin olivat kaupungin floristit sitoneet teoskokonaisuuksiin sopivia asetelmia iiriksistä, primuloista, pajuista, unikoista ja kaaleista. Näyttely innosti jopa museovahdin riimittelemään. "Katsokaapa tuota", hän sanoi ja päästi runonpätkän.
Viikon sisään avattiin lisäksi Kunstforumissa Vassily Kandinskyn näyttely, Taidehistoriallisessa museossa Giorgione, Albertinassa Rembrandt ja Modernin taiteen museossa modernistien muotokuvat.
Jotta kuvataiteen herkkuja ei varmasti puuttuisi, Liechtensteinin palatsissa pidettiin komeat avajaiset, joissa 5 000 kutsuvierasta sai tutustua ensimmäiseksi ruhtinasperheen upeisiin barokkiaarteisiin uudistetuissa mutta autenttisissa olosuhteissa.
Ilmapiiri oli auvoinen: sää oli kirkas ja salien ikkunoista avautui näkymä barokkipuutarhaan, jota Bernardo Bellottokin oli 1700-luvulla maalannut.
Hän maalasi samoihin aikoihin myös näkymän Belvederen palatsin ikkunasta Wienerwaldiin päin. Näkymä on edelleen lähes sama, sillä Wienin keskustaan ei ole rakennettu pilvenpiirtäjiä. Kaupunki istuu nätisti Wienerwaldin kämmenen kupurassa.
Belvederessä oleva tunnelmaimpressionistien näyttelyssä on nostettu esille ranskalaisen impressionismin jalkoihin jääneet itävaltalaiset maisemamaalarit, tunnelmaimpressionistit. Töiden taustaa ei tarvitse selittää kuten nykytaidetta.
Tunnelman vangitsijat
Katsoja voi kävellä kuvan rähjäisestä portista kukkivaan hedelmätarhaan, tuntea auringon lämmön, maan muhevan hajun, linnun sirkutuksen, kimalaisten pörinän ja veden lirinän.
Voimme seisahtaa syyskuun tyynessä lämmössä kurpitsapellon reunamalle katsomaan sadonkorjuuta tai loska-aikana kierrellä puiden reunustamalla kyläraitilla lammikoita, joiden pinta on laskevasta auringosta roosa ja harmaa.
Nämä taiteilijat tunsivat värit kuin ranskalaiset impressionistit ja valon kuin italialaiset. He tiesivät kuinka valo rikastuttaa ja yksinkertaistaa maisemaa. Valo rytmittää ja luo järjestystä, muuttaa värejä, tekee ne kylläiseksi tai häivyttää ne.
He tunsivat harmaan kuin hollantilaiset. He löytävät värjätyn harmaan, joka tuoksuu ja lämmittää. Realistinen maisema on heille vain valon ja tunnelman vastaanottaja.
Itävaltalaiset eivät paenneet koskemattomaan luontoon kuten Barbizon koulun sukulaispojat Ranskassa eivätkä he kuvanneet maisemaa älyllisesti, vaan he maalasivat kaupunkien liepeillä, wieniläiset Wienerwaldissa, Praterissa, Tonavan suistossa ja puutarhoissa.
He pyrkivät vangitsemaan sään, vuodenajan ja valon tunnelman - ei vaikutelmaa. Tunnelmaimpressionistien tärkein nimi on Emil Jakob Schindler, Alma Mahler-Werfelin isä.