Kirjoittaja on Oulun yliopiston rehtori.
Maamme on pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja monin mittarein mitattuna kuulumme maailman eliittiin. Suomen menestyksen on taannut korkeatasoinen koulutusjärjestelmä.
Vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki, joka merkitsi suurta muutosta koulunkäyntiin. Laki edellytti lukuisten uusien koulujen rakentamista ja sen tavoitteena oli, että jokainen lapsi saavuttaisi kansakouluissa annettavan tieto- ja taitomäärän. Kaikille pakollinen kansakoulu muodosti pohjan, jonka varaan ylemmät kouluasteet rakentuivat.
Oppivelvollisuuslaki ja sitä seurannut koko maan kattaneen kouluverkoston rakentaminen oli tärkeä yhteiskunnallinen kehitysaskel. Hajautettu ja maksuton koulujärjestelmä on taannut koulutuksen kaikille nuorille asuinpaikasta tai vanhempien varallisuudesta riippumatta.
Varmistaaksemme menestymisemme myös globalisoituneessa maailmassa, meidän tulee huolehtia siitä, että koululaitoksemme korkea taso säilyy. Kaksi asiaa kuitenkin huolestuttaa: oppilaiden ainevalinnat lukiossa ja ylioppilaskirjoituksissa sekä kouluverkon laaja karsiminen yhdistettynä opettajankoulutuksen supistamiskaavailuihin.
Suomen 15-vuotiaat nuoret ovat Pisa-tutkimuksen mukaan maailman parhaita matematiikassa ja luonnontieteissä. Matematiikka, fysiikka ja kemia eivät kuitenkaan kiinnosta nuoria. Karkeasti arvioituna noin puolet yliopistojen opiskelupaikoista edellyttää matematiikan ja eksaktien luonnontieteiden perusteiden hallintaa. Vuosittain suuri osa uusista ylioppilaista, erityisesti tytöistä, sulkee opiskelumahdollisuutensa yliopistoissa lukuisiin tieteenaloihin, koska he eivät ole kirjoittaneet pitkää tai lyhyttä matematiikkaa.
Matematiikan, fysiikan ja kemian kirjoittajien suhteellinen määrä on pysynyt viime vuosina samansuuruisena, kun samanaikaisesti tekniikan ja eksaktien luonnontieteiden opiskelupaikkoja on lisätty yliopistoissa runsaasti. Seurauksena on ollut se, että rima tekniikan ja eksaktien luonnontieteiden opiskelupaikan saamiseksi on jo laskenut liian alhaalle.
Opiskelemaan pääsee liian heikoin pohjatiedoin ja liian alhaisella motivaatiolla. Vastaavasti esimerkiksi humanistisella ja kasvatustieteellisellä koulutusalalla opiskelupaikka avautuu vain pienelle osalle hakijoista. Niinpä avoimen yliopiston tyypillinen opiskelija on nykyisin nuori nainen, joka ei ole päässyt yliopistoon haluamalleen alalle ja joka ei ole kirjoittanut matematiikkaa ylioppilaskirjoituksissa. Lukion ainevalinnat ja yliopistojen eri koulutusalojen aloituspaikkamäärät eivät ole sopusoinnussa keskenään.
Matematiikan kirjoittaminen ylioppilaskirjoituksissa on fysiikkaa ja kemiaakin tärkeämpää, sillä luonnontieteiden menestyksellinen opiskelu ja ymmärtäminen edellyttävät matematiikan hallintaa. Biologikaan ei selviä tutkinnostaan ilman matematiikan taitoja. Matematiikan opiskelu ei olisi myöskään rasite esimerkiksi humanisteille tai yhteiskuntatieteilijöille, sillä matematiikka kehittää loogista ajattelua ja päättelykykyä sekä ongelmanratkaisutaitoa. Näitä tarvitaan kaikilla elämän aloilla.
Ainereaalista toivottiin parantavaa vaikutusta fysiikan ja kemian opiskeluun. Nyt on kuulunut huolestuttavia viestejä, joiden mukaan abiturientit eivät valitsisikaan fysiikkaa ja kemiaa niiden oletetun vaikeuden vuoksi, vaan olisivat valitsemassa sijaan esimerkiksi terveystiedon, josta "puskaradion" mukaan voi saada hyvän arvolauseen helpommin.
Erinomaisellakaan terveystiedon arvosanalla ei kuitenkaan ole paljon merkitystä jatko-opintopaikan saannissa. Kun taas pitkän matematiikan ja ainereaalin fysiikassa ja/tai kemiassa kirjoittaneet varmistavat mahdollisuuden opiskelupaikkaan useilla mielenkiintoisilla koulutusaloilla.
Suomen nykyisestä noin 3 600 koulusta on lakkautusuhan alaisena lähes 200. Kymmenessä vuodessa kouluverkkoa on karsittu noin 1 000 koululla. Lisäksi opettajankoulutusta aiotaan lähivuosina vähentää. Suunnitelmien taustalla ovat nuorisoikäluokkien pieneneminen, tehokkuusajattelu ja taloudelliset tekijät.
On ymmärrettävää, että kouluverkkoa tulee karsia ja keskittää, mutta tehokkuus- ja taloudellisuustekijät eivät saa olla liian hallitsevina näkökulmina. 200 lähikoulun karsimisella, jo nykyisten koulujen lopettamisen lisäksi, sekä opettajien määrän liiallisella vähentämisellä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Lopulta se saattaa näkyä paljon puhutun yritysten kilpailukyvyn laskuna, sillä suurissa kouluissa, joissa on myös suuri oppilas-opettaja-suhde oppilaiden keskuudessa rauhattomuus kasvaa.
Suurissa luokissa opettajilla ei enää ole aikaa riittävästi kaikille oppilailleen. Oppimistulokset laskevat sekä tuki- ja erityisopetuksen tarve kasvaa. Koulumatkojen pidentyessä niihin käytetty aika lisääntyy ja tuo turvattomuutta pienille koululaisille. Koulujen katoaminen syrjäseuduilta edistää osaltaan maaseudun autioitumista ja kylien kuolemista.
Toisaalta suurissa yksiköissä on helpompi tarjota enemmän valinnaisia aineita kuin pienissä kouluissa. Tosin pienissä kouluissa ainevalikoimaa voidaan taloudellisesti laajentaa etäopetuksella käyttäen hyväksi tieto- ja viestintäteknologiaa. Tästä on muun muassa Pohjois-Suomen kouluissa hyviä kokemuksia.
Jos ikäluokkien pienenemisestä aiheutuva koululaitoksen supistaminen tehdään taitamattomasti siitä saadut säästöt voivat tulla tulevaisuudessa yhteiskunnalle kalliiksi. Päättäjillä on vaativa tehtävä suoritettavanaan.