"Kuka minä olen, miksi olen täällä?" Kirjailija Hannu Mäkelän mukaan runoilija L. Onervan eli Hilja Onerva Lehtisen (1882-1972) kuvat ja runot toistavat tätä kysymystä kuva kuvalta ja runo runolta vuosina 1941-1947.
Meilahden taidemuseon näyttelytilan seiniä kiertävissä pienissä piirustuksissa ja akvarellissa pienet naisenkasvot tuijottavat tiukasti suurilla silmillään.
Kaikissa lukee muun tekstin lisäksi verte! Sodan jälkeen paperia oli niukasti, molemmat puolet oli käytettävä.
Nuo vuodet 1941-1947 L. Onerva joutui olemaan vasten omaa tahtoaan Nikkilän mielisairaalassa Sipoossa. Pariskunta Leevi Madetoja ja L. Onerva oli jo 1920-luvulta lähtien ajautunut kohti katastrofia, "kahden juoppoutta". 1941 he joutuivat pakkohoitoon, Madetoja alkoholistiparantolaan ja Onerva Nikkilään.
Madetoja kuntoutui ja pääsi kotiinsa. Onervakin kuntoutui, muttei päässyt pois - ennen kuin Madetoja oli kuollut. Diagnoosi oli ollut parantumaton dementikko. "Kirjoittaminen ja piirtäminen pitivät hänet järjissään", Mäkelä lisää sarkastisesti.
Onerva eli ja työskenteli aktiivisesti 90-vuotiaaksi.
L. Onervan arkistoSuomalaisen Kirjallisuuden Seurassa avautui 30 vuotta hänen kuolemansa jälkeen 2002. Siitä lähtien Hannu Mäkelä on käynyt läpi loputtoman määrän L. Onervan julkaisemattoman tuotannon käsikirjoitusliuskoja. Samalla tuli esiin valtava määrä Onervan kuvataidetta, joista museonjohtaja Berndt Arell on valinnut Valvottu yö -näyttelyyn pääasiassa Nikkilän ajan akvarelleja ja piirustuksia.
Muiden vuosien kuvat - ja sävellyksetkin - odottavat julkituloaan.
Monilahjakas L. Onerva piirsi, kirjoitti, käänsi kirjallisuutta, lausui ja harrasti musiikkia koko ikänsä.
Jo kouluaikanaan hän oli harkinnut jatko-opintoja Ateneumissa tai teatteriuraa. Kirjallisuus voitti. Onerva kuitenkin opiskeli taidehistoriaa ja kiersi ulkomaanmatkoillaan ahkeraan museoissa.
Vielä noin 75-vuotiaana L. Onerva Liisa Raunion haastattelussa sanoi piirtävänsä miltei joka päivä. Hän oli lisännyt, että hänen mielestään silmät olivat erittäin mielenkiintoisia ja jatkuvan tutkistelun arvoisia.
Myöhemmin Raunio oli mielessään yhdistänyt haastattelun ja L. Onervan varhaisen romaanin Mirdjan (1908) tekstin: "Lumiluodon hullulla rouvalla oli yksi ainoa suuri intohimo, piirtäminen. Päivät päästään hän vain piirtelee. Ja aina silmiä, pöytäliinat ja lattiat täyteen silmiä, ikkunaverhot ja seinäpaperit täyteen silmiä."
Taiteilijan intuitiolla 26-vuotias L. Onerva kirjoitti tulevaisuuttaan.
Nikkilän vuosien omakuvissa, "pikapiirroksissaan", L. Onerva ikäänkuin kokeilee eri rooleja. Hän on karmeliittanunna, Kristus-hahmo piikkikruunuineen, vanha mummo huivi päässään ja ilman huivia, pimeässä, valossa, naturalistisena, fantastisena, symbolistisena, eri vuodenaikoina, eri kampauksilla ja niin edelleen.
Kaikissa kuvissa suunnattoman suuret silmät tuijottavat kysyvinä, samalla silminä kuin suoraan arkaaisesta taiteesta. Joskus oma kuva on ahdistavan kasvojoukon puristuksessa.
Mutta regressiivisten kuvien joukossa on tulevaisuuteenkin uskovia, iloisia ja helliä kuvia.
Omakuvassa 26.5.1946 on jo iloinen, nuorempi nainen keväänvihreä huivi päässään.
Piirroksissaan ja akvarelleissaan Onerva myös tutkii suorien, kaarevien ja kulmikkaiden viivojen aikaansaamia erilaisia ilmeitä kasvoissa. Piirrokset Nikkilän hoitohenkilökunnasta ovat osittain hauskoja karaktäärikuvia - ilman tuijottavia silmiä.
Lapsikuvat ovat kaipaavia ja täynnä hellyyttä, myös täynnä lapsettomuuden kipua. Näkymät ikkunasta ja lähiympäristöstä ovat nopeita, hiven ekspressionistisia. Samalla ne dokumentoivat aikansa Nikkilän arkea.
Nikkilän vuosien kuvat L. Oner-va oli huolellisesti ryhmitellyt ja teemoittanut. Hän oli suunnitellut näyttelyä Arvid Lydeckenin omistamaan Strindbergin taidegalleriaan Helsingissä. Nyt liki kuusikymmentä vuotta myöhemmin näyttely on toteutunut Meilahdessa.
L. Onervan piirustuksia ja akvarelleja Taidemuseo Meilahdessa Helsingissä avautui ti 24.2. ja on avoinna 23.5. saakka.
