Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto on saanut tänä syksynä kaksi suurempaa yksityistä kirjalahjoitusta.
Ensin kirjasto sai noin kolme muuttolaatikollista Oulu-aiheista kirjallisuutta 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Oululaisfanin lahjoituksesta löytyi paljon täydennystä maakuntakokoelmaan.
Sitten tuli eräältä lukijaperheeltä testamenttilahjoituksena noin 2 500 kirjaa. Perhe testamenttasi Oulun kaupunginkirjastolle koko tieto- ja kaunokirjallisuutta käsittävän kotikirjastonsa.
Lahjoitetut kirjat ovat nyt arvioitavina Hankinta ja luettelointi -osastolla kirjaston neljännessä kerroksessa.
Kirjastotoimen apulaisjohtaja Anneli Kalajoki lajittelee kirjat omiin pinoihinsa, tarkistaa niiden kunnon ja tarpeellisuuden. Tämä kokenut kirjastoihminen valitsee kappaleet kirjaston varastoon, avohyllyille ja tarjoaa tarvittaessa eteenpäin lähikirjastoille, Oulun yliopiston kirjastolle, Kuopion varastokirjastoon tai ruotsinkielisen kirjallisuuden osalta vaikka Vaasan kirjastolle.
Toisillekin hyödyksi
Ihmiset tarjoavat kirjojaan kirjastolle hyvää hyvyyttään, kulttuuritahdosta, rakkaudesta kirjaan ja arvostuksesta kirjastolaitosta kohtaan.
Enimmäkseen tehdään pienempiä, useiden kymmenien tai sadan kirjan lahjoituksia kodin saneerauksen yhteydessä tai kun muutetaan pienempään asuntoon. Tai kun perikunta siivoaa jonkun kellarin tai vintin.
Itse asiassa useat kirjastoista syntyivätkin aikoinaan yksityisten kokoelmien ympärille tai useiden yksityisten ja yhdistysten kokoelmien yhdistämisestä.
Mikä merkitys yksityisillä lahjoituksilla tai tällä eleellä on tänä päivänä kirjaston kannalta?
"Se kertoo siitä, että ihmiset suomalaisessa ympäristössä arvostavat kirjastoa. Kirjasto on kaikkien kansalaisten kirjasto, jonka kautta he haluaisivat panna oman kirjastonsa hyödyttämään muita vielä senkin jälkeen kun eivät sitä itse enää tarvitse", pohtii kirjastotoimen johtaja Helvi Puolakka.
Pula kevyemmästä
Kirjasto ottaa mielellään vastaan kirjallisuutta, josta on puute tai aukkoja kokoelmassa. Puutteita on etenkin taloudellisesti huonoilta vuosilta, jolloin kirjaston kirjanhankintamäärärahat olivat pienet.
"Varsinkin 1950-60-luvuilla elettiin kirjavalinnan osalta korkeakulttuurisempaa aikaa nykyiseen verrattuna. Hankintapoliittisena päätöksenä ei ostettu kevyempää, esimerkiksi Polvaa tai Räsästä", kertoo Puolakka.
Nyt niistä on puutetta, samoin loppuun luetuista Lauttamuksesta, Anttalasta ja jopa Päätalosta.
Muuten lahjoituksista poimitaan täydennystä erityisesti Oulua ja tätä aluetta käsittelevään maakuntakokoelmaan sekä siisteyskappaleita. Siisteyskappaleet ovat niitä kotihyllyssä puhtaina ja siisteinä säilyneitä kirjoja, joilla korvataan kansan käsissä kiertäneet kirjastokappaleet.
Tilasta tenkkapoo
Kirjastot eivät kuitenkaan ole kaatopaikkoja, jotka nielevät kaikki lahjoitukset. Kirjastoväki myöntää, että lahjoitusten vastaanotto on valikoivaa. Sellaista ei oteta, jolle ei ole mitään käyttöä. Kokoelmapolitiikkaa pohditaan koko ajan.
"Alkaa olla tenkkapoo tilojen kannalta. Nimenomaan vanhempaan kirjallisuuteen yritetään suhtautua vähän kriittisesti ja miettiä, onko kaupunginkirjaston pakko ottaa joku kirja omiin kokoelmiin vai riittääkö, että se on yliopiston kirjastossa", kertoo Anneli Kalajoki.
Silti hän sanoo ottavansa kirjoja kokoelmiin aika reippaasti.
"Mietin aina sitä, että kirjojen pitää olla ihmisille helposti saatavilla, etteivät ne hautaudu vain tieteelliseen tutkimuskäyttöön."
Mitkä kirjat hylätään?
"On esimerkiksi kaunokirjallisuudessa semmoisia vanhoja, ikävystyttäviä romaaneita, joista riittää maailmanloppuun asti se yksi kappale, joka kirjastolla jo on. Sitten on tietokirjallisuutta, jonka tieto on vanhentunutta."
Ehtoja ei hyväksytä
"Kirjasto ottaa kirjalahjoituksia vastaan sillä ehdolla, että materiaalin kanssa voidaan menetellä niin kuin omamme kanssa. Missään tapauksessa ei hyväksytä sellaisia ehtoja, että lahjoitus pitää säilyttää omana kokoelmanaan", painottaa Anneli Kalajoki.
Yleensä lahjoitettavat kirjat pyritään katsomaan etukäteen. Lahjoittajalle kerrotaan, mitä kirjasto niistä tarvitsisi ja mitä ei. Ihminen saa lopulta päättää, mitä lopuille kirjoille tapahtuu. Myyntiin kirjasto ei halua kirjoja ottaa.
"Puhelimessa on vaikea arvioida kirjojen kuntoa. Kun joku on uhannut viedä kirjansa kaatopaikalle, olen mielummin ehdottanut, että voisimme käydä ne läpi. Kirjat halutaan toisten hyödyksi ja yhteiseksi iloksi ja talteen mielummin kuin Ruskon kaatopaikalle kipattaviksi. Kirjojen joukossa saattaa olla jotakin semmoista, jota asianomainen ei hoksaakaan arvokkaaksi", huomauttaa Kalajoki.
Ongelmana onkin, etteivät edes lukevat ja paljon kirjastoja kiertävät ihmiset voi tietää, mikä kirjastokäytössä on arvokasta ja mitä kirjastolta puuttuu.
Arvokkaana tarjotaan monesti vanhoja kauniin näköisiä sarjoja kuten selkämykseltään kultakoristeista Oma maa -sarjaa 1920-luvulta.
"Tämä Suomen kotien tietokirja löytyi kaikista siisteistä kodeista ja kirjastollakin niitä on vaikka lehmät söisi. Sen sijaan esimerkiksi kolmekymmentä vuotta vanhasta kotimaisesta kaunokirjallisuudesta ovat kirjastolta tyystin loppuneet jotkut nimikkeet."
Silpuksi ja eristeeksi
Jokaisen lahjoitetun kirjan kohtalo mietitään tarkkaan. Se on työlästä ja työllistävää.
Kirjan tilanne tarkastetaan atk:lta ja vanhojen kirjojen osalta kortistosta. On myös luetteloimattomia kokoelmia esimerkiksi raamattuja, virsikirjoja ja postilloja.
Jos Anneli Kalajoki on pannut lahjoitetun kirjan väliin vaikka lapun LV2, hän käy lainaus- ja varastohyllyillä vielä tarkistamassa, että kappaleita todella on kaksi ja mikä niistä on siistein.
Uushankintojen vieressä on hylly, jossa lukee kuin salakielellä: L ei ota, ottaako lähi? Se tarkoittaa, että lainausosasto ei näitä kirjoja tarvitse. Seuraavaksi niitä tarjotaan lähikirjastoille.
Jos kirja ei löydä paikkaansa mistään kirjastosta, se pannaan noin kerran vuodessa pidettävään poistomyyntiin. Sieltä monet kirjat vielä löytävät hyvän uuden kodin.
"Kirjojen hävittäminen on hirveän vaikeaa. Se ottaa aivan kirjaston työntekijöiden sydämelle. Toisaalta ei ole löydettävissä tahoja, joille me voitaisiin tarpeettomat kirjat siirtää", sanoo Helvi Puolakka.
Jos kirja ei kelpaa kenellekään edes poistomyynnissä, se pääsee uusiokäyttöön paperisilppuna.
"Hävitettävät kirjat lähetetään meiltä Kestävän kehityksen taloon. Siellä kirjoista irrotetaan kannet, koska päällystemuovi on ongelmajätettä. Sivusilppu toimitetaan jälleenkäsittelylaitokseen, jossa se muovataan priketeiksi eristetehtaalle."
Puutelista nettiin
Lahjoittajien lisäksi paikkakunnan bibliofiilit ilahduttavat ja hoksauttavat kirjastoa kirpputorilöydöillään. Lisäksi omakustantajat lähettävät kirjastolle hengentuotteitaan.
Jonkin verran kirjasto etsii puuttuvia kirjoja tai siisteyskappaleita rähjäksi luettujen tilalle myös kirja-antikvariaateista eli divareista.
Onpa kirjasto toimittanut eräälle pääkaupungin divarille ihan puutelistan.
Tekeillä on vastaava puutelista myös kirjaston verkkosivulla julkaistavaksi. Lista ei ole vielä valmis, mutta kirjastotoimen johtaja vähän vilauttaa sitä: puutteista löytyy Päätaloa, Rintalaa, Joensuuta, Kurvista, Huovista...