Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan Kreikan kriisin tämänhetkisessä tilanteessa on kysymys siitä, että maa on menettänyt tärkeimmän valuuttansa: luottamuksen.
Kreikan johto on pelannut uhkarohkeaa peliä monella rintamalla yhtä aikaa ja kauan. Kotimaan kamaralla se on lämmitellyt kannattajiaan suurin lupauksin ja Euroopan pöydissä toiminut toisin. Soppaa on hämmentänyt myös epämääräinen flirttailu Venäjän kanssa, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan hämmennystä muissa EU-maissa.
Kreikan johdon ja Euroopan johtajien neuvottelut viikonvaihteessa osoittivat tämän pelin tulleen tiensä päähän.
Kreikan viime viikolla antamat lupaukset poliittisista uudistuksista olisi toisenlaisessa tilanteessa saatettu ottaa vastaan paljon myönteisemmin. Enää lupaukset eivät riitä Kreikkaa saamaan välttämättä tarvitsemaansa lisärahaa, vaan Euroopan johtajat odottavat konkreettisia päätöksiä jo lähipäivien aikana.
Jos päätöksiä ei synny, EU-johtajat uhkaavat olla aloittamatta neuvotteluja Kreikan kanssa kolmannesta, yli 80 miljardin euron tukipaketista. Mikäli Kreikka ei saa lisärahaa, sen talous romahtaa. Kolmannen tukipaketin jälkeen maan velka kohoaa 320 miljardiin euroon, lähes 200 prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Syyn epäluuloon Kreikkaa kohtaan kiteytti rahoituksen professori Vesa Puttonen Aalto-yliopistosta toteamalla euromaiden elävän illuusiossa, jos ne kuvittelevat Kreikan maksavan satojen miljardien eurojen velkansa. Näkemystään Puttonen perustelee sillä, että Kreikka on liki koko itsenäisyytensä ajan ollut maksukyvytön.
Velkaan suhtaudutaan Kreikassa eri tavalla kuin maanosan pohjoislaidalla. Täällähän velan maksua pidetään kunnia-asiana.
Ilmeisesti euromaiden johtajat ovat havahtuneet siihen, että asia on todella niin, ettei Kreikalla ole tarkoituskaan maksaa velkojaan takaisin, vaan ainoastaan lypsää koko ajan lisää rahaa. Rahaa on tähän saakka jaettu viljalti, koska on pelätty Kreikan talouden romahtavan ja aiheuttavan vielä suurempaa harmia muulle Euroopalle.
Kreikan ja muiden kriisimaiden pakottamana euromaat ovat rakentaneet mekanismeja, joiden avulla Kreikan tautia yritetään estää leviämästä. Toisaalta mekanismien kestävyyttä ei kuitenkaan haluta testata antamalla Kreikan mennä nurin.
Luottamus on politiikan peruspilareita. Suomessa tästä saatiin kouriintuntuvaa oppia Stubbin hallituskaudella, jolloin päähallituspuolueiden kyräily halvaannutti politiikanteon. Sama koskee kansainvälistä politiikkaa, mikä on nähty etenkin EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa.
Kreikan johto menetti vähätkin luottamuksestaan kieltämällä ensin lainoittajien ehdot käyttämällä hyväksi kansanäänestystä, mutta kohta pian myöntymällä niihin eurooppalaisissa pöydissä.
Luottamuksen saaminen tällaisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen ei onnistu pelkin puhein. Varsinkaan kun tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kreikan johto puhuu yhtä ja tekee toista.