Kysely: Äi­din­kie­li, ma­te­ma­tiik­ka ja eng­lan­ti kir­joi­tus­ten vai­keim­mat aineet

Yli puolet Oulun tulevista ylioppilaista kokivat tämän vuoden ylioppilaskirjoitukset vaikeina.

Yli puolet Oulun tulevista ylioppilaista kokivat tämän vuoden ylioppilaskirjoitukset vaikeina. Kalevan toteuttamaan kyselyyn vastasi 14.-19.5. välisenä aikana kaikkiaan 297 abiturienttia.

Vastaajista vajaa kolmannes koki äidinkielen ylioppilaskirjoitusten olleen vaikeat. Vastaajat kritisoivat äidinkielen osalta etenkin tekstitaidon koetta, jonka nähtiin olleen hyvin erilainen aikaisempiin vuosiin verrattuna.

Oulun lyseon äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan Sari Tapolan mukaan kevään tekstitaidon kokeen kysymykset olivat tänä keväänä vaikeaselkoisempia.

”Tekstitaidossa kysymykset on usein kirjoitettu niin, ettei siinä suoraan selviä mitä kysytään. Tänä keväänä kysymykset olivat tulkinnallisempia, niissä ei selvinnyt mitä käsitteistöä vastauksessa vaaditaan, joten opiskelijat ovat voineet olla helposti eksyksissä vastauksissa.”

Myös matematiikan ja englannin kokeiden saivat suurta kritiikkiä, vastaajien mukaan kokeissa vaadittiin lukio-opintoja laajempaa osaamista ja sovellustaitoja. Vastaajien mukaan opinnot eivät myöskään valmentaneet tarpeeksi kirjoituksiin.

Lue lisää kyselyn tuloksista tiistain Kalevasta.

Katso Pohjois-Suomen uusien ylioppilaiden nimilistoja lukioittain.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä