Pääkirjoitus

Kyrö voisi palata am­mat­tiin­sa

Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on ollut Lahden dopingskandaalista 2001 lähtien erillään urheiluun liittyvästä toiminnasta.

Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on ollut Lahden dopingskandaalista 2001 lähtien erillään urheiluun liittyvästä toiminnasta. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS langetti Kyrölle Suomen hiihtoliiton SHL:n tapaan elinikäisen toimitsijakiellon, jonka perusteella hän ei voi valmentaa tai tehdä urheiluun liittyvää työtä.

Entinen hiihtovalmentaja on ilmoittanut hakevansa toimitsijakiellon kumoamista Sotšin talviolympialaisten jälkeen ensi keväänä. Ratkaisun armahduksesta tekee SHL:n esityksen pohjalta FIS:n hallitus.

Päätöksen pyörtäminen vaatii todennäköisesti pitkän keskustelun ja sääntökirjan tulkinnan. FIS:n säännöissä ei tiettävästi ole yksiselitteistä pykälää, miten elinikäinen toimitsijakielto puretaan. Tämäkin kertoo näin pitkän kiellon poikkeuksellisuudesta.

Urheiluoikeuden professori Olli Norros huomautti Helsingin Sanomissa 2.12., että kielto on yhdistyksen langettama, joten samainen yhdistys voi sen myös halutessaan kumota. Elinkautisen kumoaminen olisi tervetullut ennakkopäätös FIS:lle. 

Kyrön 13 vuotta kestänyt panna on purettava inhimillisyyden nimissä. Kyrölle on palautettava hänen yksilönvapauteensa kuuluva oikeutensa toimia ammatissaan ja tehdä valmennustyötä, mikäli jokin taho hänet palkkaa.

Hiihtojärjestön elinikäinen kielto syntyi dopinginpaljastusten kuohuntavaiheessa, jolloin realiteetit saattoivat olla päättäjiltä kadoksissa. Koston sivumakuakin oli ilmassa. Kyröhän kertoi SHL:n tienneen laajasta dopingin käytöstä, kun hän auttoi poliisia tutkinnassa.

Jatkuva paheksunta ei edusta oikeusvaltiossa tunnustettua toimintatapaa. Kyrö on rangaistuksensa saanut ja sen kärsinyt.