Hedelmien osto ei ole aivan yksinkertaista. Välillä pussiin eksyy kivikovia persikoita, nektariineja tai mangoja. Toisinaan taas hedelmä on ylikypsä ja pilaantunut jo seuraavana päivänä kotiin kannosta.
Stockmannin Herkun hedelmä- ja vihannesosastosta vastaava Riitta Iinattiniemi tuntee ongelman. Jos valtavat hedelmämäärät tulisivat kauppaan valmiiksi kypsinä, ne olisivat hetkessä pilalla.
Siksi hedelmien on oltava vähän raakoja, mutta ne kypsyvät kotioloissa yleensä parissa päivässä.
Kypsään hedelmään tulee herkästi painaumia, joista se lähtee homehtumaan. Kun hedelmät ovat maultaan parhaita, ne näyttävät jo vähän rumilta. Ne poimitaankin pois tarkastuskierroksilla, joita tehdään monta kertaa päivässä. Kotona ei kannata kuitenkaan säikähtää vähän rypistynyttä ulkokuorta.
Joissakin hedelmissä on erityisen runsaasti etyleeniä, joka kypsyttää vieruskavereitakin hedelmäkorissa. Hyviä etyleenilähteitä ovat muun muassa omena, banaani, tomaatti, hunajameloni ja mango. Kukat ovat arkoja etyleenille, samoin perunat, porkkanat ja salaatit. Ne kannattaa säilyttää kaukana hedelmistä.
Väristä voi harvoin päätellä, onko hedelmä kypsä vai ei. Vaikka painelu ei ole suotavaa, kevyesti tunnustelemalla löytää parhaiten sopivasti pehmenneen yksilön. Usein raaka hedelmä on kiiltävämpi kuin kypsä, joka saa mattapinnan ennen kuin alkaa kuivua.
Myös tuoksu kertoo paljon. Esimerkiksi kypsän ananaksen aromi on voimakas, ja sen tyvilehdet irtoavat nyppäämällä.
Omenat ja appelsiinit saavat tietyssä kypsyysasteessa kylkeensä tarran, esimerkiksi Eldorado- tai Rico-merkin. Se kertoo, että hedelmän ominaisuudet - koko, väri, makeus ja mehukkuus - ovat parhaimmillaan.
Osassa omenista tarra jo on tähän vuodenaikaan, jotkut ovat vasta varhaislajikkeita. Syksyllä omena on suomalaisten suosikkihedelmä. Vähitellen appelsiini, satsuma ja muut sitrushedelmät alkavat viedä voiton.
Banaaneiden kypsyyserot näkee väristä päällepäin. Iinattiniemen mukaan osa asiakkaista haluaa ostaa banaaninsa ehdottomasti kypsinä. Banaanin tarrat kertovat vain tuotemerkin, eivät kypsyysastetta.
Avokado saa olla mieluummin vähän ylikypsä kuin kova, jotta se soseutuu hyvin tahnaksi. Se on hidas kypsymään, joten sitä ei kannata ostaa raakana.
Ugli ja grenadilla
vielä outoja
Suomalaiset syövät nykyään paljon hedelmiä ja kasviksia. Eksoottisten hedelmien valikoima lisääntyy koko ajan, joten joukossa on myös tavalliselle kuluttajalle outoja ilmestyksiä, kuten jamaikalainen ugli. Sitrushedelmä on tangeriinin, greipin ja appelsiinin risteytys.
"Se on todella makea. Nimensä mukaisesti se on ruma, kun se on kypsä", Riitta Iinattiniemi kertoo.
Tutustumisen arvoisia hedelmiä ovat myös kaktusviikuna, kumquat, litsiluumu ja grenadilla, yksi Iinattiniemen omista suosikeista.
"Monet kysyvät, minkä kanssa tätä passionhedelmän lajiketta voisi syödä. Minusta se on parhaimmillaan yksin, maku on niin ainutlaatuinen. Jäätelön kanssa se ehkä sopisi", Iinattiniemi arvioi.
Vaaleankellertävä omenapäärynä on myös melko uusi tulokas. Siinä yhdistyvät päärynän maku ja omenan rapeus. Tällä hetkellä omenapäärynät tulevat Kiinasta, mutta niitä kasvaa myös Euroopassa.